Hujan hajan

Uusi blogi

2012-01-06T23:44:00.002+01:00

Niinhän se on, etten minä kirjoittamatta osaa elää. Lopetettuani tämän blogin aloitin pian uuden. Tarkoituksena oli aloittaa puhtaalta pöydältä, jättää kaikki vanha ja ryhtyä kirjaamaan ylös pieniä huomioita kivisestä kaupungista. En kuitenkaan olisi minä, jollen toisinaan huolestuisi, raivostuisi ja syöksyisi sitten masennuksen syövereihin – ja kömpisi sieltä sitten taas jotenkuten takaisin ylös. Sellaista kaikkea on siis pienistä minuuttikirjoituksista koostuva uusi blogini, Kirjoituksia kivisestä kaupungista. Varoitan: ensimmäinen teksti, joka tulee näkyviin, käsittelee maanjäristyksiä.

Näkemiin

2011-10-13T20:43:00.003+02:00

Maailma – verkko – on sittenkin hiukan liian pieni paikka, joten suljen nyt blogini. En aio selittää miksi, olen pahoillani.

Se toinen näkökulma Hiroshiman ja Nagasakin pommituksiin

2011-10-12T22:52:00.006+02:00

LE SOLEIL NOIR DE HIROSHIMA from Kami productions on Vimeo.

Juuri, kun pääsin harmittelemasta sitä, etten Suomen rajojen ulkopuolella olevana pääse katsomaan suomalaisen televisiokanavan nettiin vajaaksi kuukaudeksi laittamaa dokumenttia Hiroshiman atomipommista (ja toisaalta sitä, että ko. dokumentti on jälleen yksi amerikkalainen näkökulma aiheeseen), näytti Ranskan TV3 japanilaisten tekemän dokumentin samasta aiheesta (NHK/FR3).

Kenichi Watanaben ohjaama dokumentti, Le Soleil Noir de Hiroshima eli Hiroshima no kuroi taiyou, kertoo atomipommin suunnittelusta, kokeista ja siitä, kuinka amerikkalaiset lääkärit eivät tulleet auttamaan pommin uhreja, vaan tutkimaan heitä. Se näyttää myös Hiroshiman ja Nagasakin ennen ja jälkeen pommien, se näyttää pääkalloja ja luita, se näyttää atomipommista selvinneitä ihmisiä, heidän vammojaan, säteilystä aiheutuneita sairauksia. Ja niiden vierellä amerikkalaisia raportteja, joiden mukaan radioaktiivisuutta ei edes ilmennyt pommin jälkeen.

Se kertoo myös Fukushimasta. Ja miehestä, joka selvisi Hiroshiman atomipommista, mutta joka joutui näkemään Fukushiman ydinonnettomuuden.

Alla koko dokumentti japaniksi. En yritä tähän hätään etsiä muilla kielillä.

ヒロシマの黒い太陽1 par PMG5

ヒロシマの黒い太陽2 par PMG5

Toro, taureau, härkä

2011-10-11T23:11:00.004+02:00

Siitä asti, kun kolmisen vuotta sitten ensimmäisen kerran saavuin Etelä-Ranskaan, ovat härät kiehtoneet minua. Niiden asento, niiden komeus ja julmuus, niiden kaunis katse, niiden rauhallisuus, niiden vimma. Niiden tapa kuopia maata ennen kuin ne hyökkäävät.

Minä olen kaupunkilaistyttö, melkein ainakin, enkä uskalla lähestyä en härkää enkä edes lehmää. Kunhan katselen kaukaa ja ihailen.

Iltaisia hajanaisia ajatuksia

2011-10-06T22:54:00.003+02:00

Eikö ole söpö? Ja ajatuskin on niin hauska. Siellä te olette, näyttöpäätteen (näyttöpääte, mikä outo sana! Screenin siis) toisella puolella, eikä minulla ole aavistustakaan, keitä te olette, ettekä tekään oikeastaan tiedä kuka minä olen. Ja kuitenkin te saatatte satunnaisesti lukaista, mitä olen kirjoittanut. Saatamme vaihtaa muutaman sanan. Ikään kuin tuntea toisemme.

Me tulemme tutuiksi, huolestumme, jos jotakuta ei ole pitkään aikaan näkynyt verkossa, iloitsemme, jos jollakulla jokin asia on mennyt hyvin tai tavoite saavutettu, suremme, kun toinen tuntuu olevan surullinen. Ja välillä purnaamme, naurahdamme, hermostumme, hyökkäämme – kaikkea sitä mitä tekisimme tai jättäisimme tekemättä jos olisimme oikeasti nokikkain.

Ja mitä minä nytkin oikein höpötän? Minunhan pitäisi olla nukkumassa! Miten monena yönä juopot ovat minut herättäneet keskellä yötä, ja tänä yönä varmaan myöskin, on siis mentävä nukkumaan aikaisin, otettava varaslähtö, kun uni katkeaa kohta kumminkin.

Siispä kiitän vain, Simpukkaa, virtuaalista ystävääni, joka lähetti minulle tämän yllä olevan kauniin kuvaviestin. Ja ojennan sen sinulle, joka tätä luet.

Lohikäärmeitä ja tuulimyllyjä vastaan

2011-10-05T22:54:00.001+02:00

Keskiviikkoillan iloksi: Piirrä tikku-ukko!

Hölmölästä, päivää

2011-10-05T14:11:00.003+02:00

Musta päivä, häpeän päivä. Viisaammat maat tajuavat irrottautua ydinvoimasta, vain suomalainen kovakalloinen valtiovalta päättää rakentaa lisää, lisää ja aina vain lisää ydinvoimaloita. No, Hölmölästähän ne hölmöläistarinat ovat kotoisin.

(Eikä sillä, että nämä kaksi muuta kotimaatani olisivat sillä saralla paljon viisaampia. Ikävä kyllä.)

Ranskalainen iltapäivä

2011-10-01T18:46:00.004+02:00

Lokakuun ensimmäinen päivä. Intiaanikesä jatkuu päivisin, iltasella alkaa jo viiletä. Ikkunat ovat sepposen selällään ja...

...kadunkulmaan, niiden uusien yrittäjien jo päiviä sitten jättämien rakennusjätteiden päälle on pysäköinyt – väärään ajosuuntaan, bien sûr – pakettiauto, jonka avoimista ikkunoista raikuu mitä hyväntuulisin chanson.

Tuntisinpa nuo sävelet, niin laittaisin ne tänne blogiinkin soimaan... niin kaunis miesääni, iloinen ja surullinen samaan aikaan, väräjävä ja r-kirjaimia suloisesti surrautteleva...

Kyllä, minä sitten viihdyn täällä.

Kuolema

2011-09-29T10:30:00.003+02:00

Silmät ovat sulkeutuneet viimeisen kerran, kipu kadonnut. Siirtynyt läheisimmille, sinne jonnekin sydämen sykkyröihin. Kunnes se joskus, jonakin päivänä hälvenee, eikä kuolemaa enää ole: Kukaan ei ole elänyt eikä kuollut, on vain ollut koko ajan läsnä ja on yhä.

Uusi yritys

2011-09-26T23:16:00.004+02:00

Mustat työmiehet kantoivat erinäistä roinaa myytävänä olleesta liiketilasta kadunkulmaukseen – siitä ne noukkisi illalla puhtaanapitolaitoksen miehet. Varsinaiset tavarat oli heitetty jo aikaisemmin menemään: ajan puhkikuluttamia pikkutakkeja, miesten suoria housuja, nappeja, nippu kaavoja, reikäinen sovitusnukke, painava silitysrauta. Tavarat oli tutkittu tarkkaan ja jokainen oli saanut haluamansa, mekin, henkareita ja vanhan kauniin ripustustelineen, 60-luvun spottilamppuja.

Nyt pölyiset työmiehet kantoivat kulmaukseen puutavaraa. Väliseiniä, myyntitiskin osia, jokusen oven; lisää mustia jätesäkkejä, joissa tuskin olisi enää aarteita jaettavaksi.

Arvuutellaanko? ehdotin miehelleni. Minä arvaan, että siihen tulee mustatukkaisten naisten kauneushoitola! Tiedäthän, kiharansuoristamista, peruukkeja, hiuslisäkkeitä, nauhoja ja pampuloita, kaikkea sellaista. Entä sinä? No, arvaa nyt!

Minä arvaan, sanoi kyyninen puolisoni, etteivät nuo miehet ole liikkeen omistajia. Että kun likainen työ on saatu tehtyä ja kaikki on puhdasta ja valmista, kurvaa liikkeen eteen mustalla bemarilla se oikea omistaja, joka...

No, jätetään se sanomatta. Minä kuitenkin veikkaisin sitä kauneushoitolaa. Se sopisi kulmakunnalle mainiosti. Onhan täällä jo ranskalainen kauneushoitola, maghrebilaismiesten parturi jossa kaikille leikataan samanlainen siilitukka, halpahalleja ja parin euron vaateputiikkeja. On kiinalaiskauppoja, arabialaiskauppoja, espanjalaiskauppoja, ranskalaiskauppoja ja kaikkea niiden väliltä.

Jäin vielä miettimään vanhaa, juoppoa räätäliä, joka oli vihdoin luovuttanut ja pistänyt liikkeensä myyntiin. Hän edusti vaatturimestareiden hitaasti katoavaa ammattikuntaa, sitä, joka osasi tehdä miesten puvun alusta alkaen, joka yhdellä silmäyksellä osasi valita oikean kokoisen takin asiakkaalle, joka taatusti olisi... Niin, olisiko hän ollut juoppo, jos koko maailma hänen ympärillään ei olisi kadonnut halpojen valmisvaatteiden hetkelliseen huumaan?

Maalari maalasi taloa

2011-09-25T19:47:00.003+02:00

...vihreää, keltaista ja punaista.

Ei, emme me. Vaan vastapäisen talon asukkaat, ne, joille meiltä näkee suoraan sisään ja jotka vastaavasti näkevät meille sisään.

Maalaamisen aloitti yläkerroksessa asuva miehistä pitävä mies, joka ei ollut tyytyväinen ikkunaluukkujen mintunvihreään väriin. Niinpä hän otti ja maalasi luukut sisäpuolelta tummanvihreiksi. Värisävy on kieltämättä paljon tyylikkäämpi kuin alkuperäinen minttu.

Huomattuaan yläkerran naapurin maalanneen omat ikkunaluukkunsa, ryhtyi alakerroksen maghrebilaisrouva töihin. Hän valitsi luukkujen sisäpuolen sävyksi kirkkaan vihreän – mutta ei tullut huomanneeksi, että kyseinen maali hylki vanhaa maalia, ja lopputulos on, no, läikikäs.

Keskimmäisen asunnon asukkaat, nuori ranskalaispari, ei tyytynyt ikkunaluukkuihin. He halusivat enemmän väriä ja isommille pinnoille. Eräänä päivänä koko asunto oli maalattu tipunkeltaisella ja tummanpunaisella.

Meillä kaikki on valkoista. Paitsi lattia. Sen on joku aikoinaan maalannut punaiseksi, ja kun väri ei kivilattiassa oikein pysy, on meillä kaikki punaista: sukkien pohjat, housujen puntit, pöly... Mutta se ei ole ongelma. Myös meidän mattomme ovat (alunperinkin) punaisia ja oransseja, ja kas, kukaan ei huomaa punaista pölyä missään!

Julkaistuista ja julkaisematta jääneistä teksteistä sekä pienistä lentävistä olennoista

2011-09-21T22:49:00.013+02:00

257 tekstiä, 167 julkaistu. Se tekee 90 kirjoitettua mutta julkaisematta jäänyttä tekstiä. Valmiita, keskeneräisiä, takaisin vedettyjä, pelkkiä otsikoita.

Mitäkö ne ovat käsitelleet? Erinäisiä asioita. Sotaa. Valehtelua. Arkisia juttuja. Väkivaltaa, omalla kadulla ja muualla. Juoppojen örinää, osaavat ne ranskalaisetkin. Onnellisia hetkiä. Kirjoja. Tarinoita. Muistoja. Kuolemia. Erinäisiä satunnaisia huomiota. Kaikkea sen sellaista, päivien viemää.

Pienen pieni lentäväinen oli joutua näppäimistöni f-kirjaimen alle. Kostutin etusormeni ja nostin sen ylös viime tingassa – tuskin se selvisi hengissä, mutta ehdin katsella sitä vähän aikaa ennen kuin nappasin sen menemään. Miten pieni olento. Sillä on silmät, aivot, verenkierto tai joku vastaava, sydän, olemattoman ohuet jalat, karvoja. Se ei voisi ikinä käsittää, minkälaisen jättiläisen sormenpäähän se joutui, se ei koskaan voisi nähdä edes minun kehoni ääriviivoja. Elämän voi kokea niin monella eri tavalla. Ajatuksessa on jotakin hyvin kiehtovaa.

Sen pituinen se. Nyt on nukkumaanmenon aika.

Nimittelyistä

2011-09-20T22:54:00.009+02:00

Tämän päivän ensimmäisissä uutisissa kerrottiin sanalistoista, jossa erilaiset nimittelyt oli jaettu kiellettäviin ja hyväksyttäviin. Edellisiin kuuluivat mm. ählämi, hurri ja ryssä. Jälkimmäisiin puolestaan jenkki, japsi ja mamu.

En tiedä, mitä "ne jenkit" pitävät siitä että heitä kutsutaan jenkeiksi. Tuleehan se kumminkin sanasta amerikkalaisesta sanasta yankee. Mutta tiedän kyllä, mitä japanilaiset ajattelevat siitä, että heitä kutsutaan japseiksi. Ei se ole neutraali sana, eikä se ole sanan japanilainen lyhennys, ei, vaikka olisi kiva niin ajatella. Se tulee englanninkielisestä sanasta jap, jota käytettiin toisen maailmansodan aikana ja joka ei taatusti ole neutraali.

Teki mieleni vain sanoa. Että enhän minäkään ilahtuisi, jos minua tsuhnaksi tai poroksi kutsuttaisiin.

Intiaanikesän loppu

2011-09-18T13:53:00.005+02:00

Lämpötila on viime viikkoina pysytellyt +30 asteen tienoilla. Yötkin ovat olleet kuumia ja hiostavia, pienet inisevät provencelaishyttyset ovat häirinneet unta. Niiden pistot kutiavat, mutta eivät yhtä kauan kuin suomalaisserkkujensa, seuraavana päivänä paiseet ovat jo poissa ja jäljellä on vain punaiset raapimisjäljet.

Mutta olisiko intiaanikesä nyt ohi? Tänään satoi, ilma viileni, ja saatoin vihdoin vetää jalkaani pitkät housut ja pukea ylleni hupparin. Eilisiltana säätiedotuksen rouva kääntyili Ranskan kartan ääressä kuin käärmeenlumoojatar ja ennusti vuorille lunta.

Syksy, joko se saapuisi?

Hetki

2011-09-06T22:22:00.002+02:00

Kuinka lyhyt onkaan ihmiselämä.

Sen aikana ehtii tapahtua niin paljon

ja silti ei juuri mitään

aamut valkenevat

illat pimenevät

ja sitten

yhtenä päivänä

on viimeisen henkäyksen aika.

Ei siihen ehdi varautua.

Ei, vaikka aikaa olisi ollut vuosi.

Se tulee odottamatta,

eikä kukaan tiedä koska.

Ajatukseni ovat taas muualla,

ihan toisaalla,

kaukana täältä.

Illan päätteeksi

2011-08-31T23:27:00.000+02:00

Koko päivän on ollut painostava ilma, ikään kuin ilma itse olisi koostunut tuhansista ja taas tuhansista pienistä hippusista, melkein käsin kosketeltavista ja silti olemattomista – kuin hienon hienosta hiekasta, tai kullasta, sellaisesta melkein kellertävästä aineesta jota ei kuitenkaan ole. Illalla alkoi salamoida, ihan hiljaa, välähteli vain. Hetken ajan ukkosti, jossakin kaukana, ja sataa ripautti ilman että edes huomasin.

Ja radiosta kuului Amelien valssi.

Se puolestaan toi mieleeni – taas kerran – yhden lempielokuvistani, joka on selvästikin ollut Amelien esikuva, mutta monin kerroin tummasävyisempi. Mainio elokuva.

Näihin on hyvä päättää tämä päivä ja painua pehkuihin.

"Oh please, don't believe what you see, just listen what we say and tell."

2011-08-31T08:43:00.007+02:00

"Niin tässähän on siis kamalan iso joukko DIKTATUURIN KAHLEISTA VAPAUTETTUJA libyalaisia, vai mitä lie ovatkaan, tummiahan ne nyt kumminkin ovat, ja paikkahan on siis LIBYA, TRIPOLI, Green Square, eikö vain, niin, siellähän se on, TRIPOLISSA, siellä missä on se DIKTAATTORI joka tappaa kansaansa eikä mitään muuta teekään, siis se hassun näköinen ukko, jolla on isot mustat lasit ja joka tykkää ISORINTAISISTA BLONDEISTA HOITSUISTA ja jonka tyttärellä on LUKSUSASUNTO – katsokaa kuvat – ja niin, maassahan on siis ollut jo jonkin aikaa SEKASORTOINEN tilanne eikä kukaan tiedä minne tämä ukko on nyt oikein kadonnut, mutta muistetaan nyt vielä että NATO EI YRITÄ TAPPAA Gaddafia eikä ketään muutakaan, ei varsinkaan naisia, lapsia ja vanhuksia, saati sitten valtamedian ulkopuolelta tulevia reporttereita, niitä – no who cares mutta kumminkin – kuolee vahingossa ja täysin tarkoituksettomasti, ei amerikkalainen, englantilainen eikä yhtään kukaan muukaan Naton sotilas ole koskenut heistä yhteenkään – no ei toki tarvitsekaan, kun ne pommit lähetetään melko kaukaa ja siihen tarvitaan pelkkä napin painallus, senhän osaa tehdä kuka tahansa. Mutta palataan vielä siis tähän LIVE-KUVAAN: LIBYASSA, TRIPOLISSA, Green Squarella JUHLISTETAAN TRIPOLIN KUKISTAMISTA ja kamalasti ihmisiä paikalla ja liput liehuvat, ja näin on DEMOKRATIA tuotu tähänkin barbaarivaltioon, eikö vain.

Tämän uutiskatsauksen toimitti teille Naton alaisuudessa toimiva anglosaksinen media, kello on kahdeksan neljäkymmentäkolme ja valkoisessa maailmassa on kaikki hyvin. Päätämme lähetyksen tähän. P.S. Lisää uutisia LIBYASTA JA TRIPOLISTA taas kun olemme hankkineet lisää mehukasta kuvamateriaalia."

Ai mitkä liput? Intian? Miten niin? Miksi niillä siellä Tripolin Green Squarella Intian lippuja olisi? Now, close your eyes, listen to me...

P.S. Melkolailla toisenlaisen kuvan Libyasta ja sen tilanteesta ennen NATOn sotaoperaatioita antaa esimerkiksi tämä video.

Kauneudesta

2011-08-24T22:57:00.003+02:00

Unohdetaan hetkeksi kaikki, kaikki ikävä ja vastenmielinen... Uppoudutaan YouTuben maailmoihin, löydetään sieltä jotakin, mikä on ollut jo joskus kauan sitten, mutta joka on yhtäkkiä aivan uutta... Tähän ääneen, näihin säveliin, on hyvä nukahtaa... unohtaa... unohtaa kaikki, olla välittämättä yhtään mistään, ottaa oma elämä takaisin, vaikka pieninä paloina, silloin tällöin, nauttia, iloita, innostua, uppoutua, hullaantua...

Kuvat kertovat (mitä kertovat)

2011-08-23T21:47:00.007+02:00

Nyt, kun katseet ovat taas New Yorkissa ja Pentagonissa – ainakin hetken aikaa – lienee paikallaan palata kymmenen vuotta taakse päin, päivään, jolloin kaksoistornit romahtivat. Eivätkä pelkästään kaksoistornit. Samalla alueella oleva rakennus, Building 7, romahti myös. Kahteen kertaan, jos BBC:tä on uskominen. Tämä korkealuokkaisesta journalismistaan tunnettu brittikanava ehti kertoa WTC 7:n romahtaneen, vaikka talo oli toimittajan takana edelleen selvästi näkyvissä. Kun tämä huomattiin, lähetys loppui kuin seinään. BBC on myöhemmin myöntänyt virheensä, tai "virheensä", mutta se tehtiin pienenä välihuomautuksena, joka suurimmalta osalta ihmisistä on mennyt täysin ohi.

Pitemmittä puheitta, annetaan BBC:n itsensä näyttää ja kertoa:

Lainaus joltakulta toiselta joka taasen lainasi George Orwellia: "who controls the past controls the future, who controls the present, controls the past."

Järisee, järisee

2011-08-23T18:57:00.011+02:00

Mielenkiintoista. Yhdysvalloissa on tänään, hetki sitten, ollut maanjäristys, jonka voimakkuus on ollut 6,0 magnitudia. Järistys tapahtui toisten lähteiden mukaan 6 km:n, toisten mukaan 1 (siis, yhden) km:n syvyydessä. Joka tapauksessa ei kovin syvällä (mitä muuten ei juurikaan valtamediassa mainita). Sattumalta järistys on ollut lähellä Pentagonia, joka on evakuoitu, samoin kongressi on evakuoitu. Yhdysvaltoihin onkin ennustettu maanjäristystä. Itse aiheutettua, sanovat jotkut. No, katsotaan mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tämä lienee sattumaa - tai mistä minä tiedän - mutta samana päivänä DSK on vapautettu raiskausyrityssyytteistä (laitetaan tämäkin siis merkille) ja hän on ensimmäistä kertaa puhunut median edessä itse.

Ja jotta tämä elokuun 23. päivä ei ihan pitkäveteiseltä vaikuttaisi, niin muistetaan vielä, että tänään taistellaan Libyan Tripolissa ja Nato jaksaa vakuuttaa, ettei kenraali-presidentti Gaddafi ole iskujen kohde. Uskoo kuka haluaa.

Jos tätä kaikkea voisi vain katsella sivusta ja ihmetellä, niin täytyy sanoa, että maailma on kyllä kummallinen paikka.

"Älkää koskeko, ne on radioaktiivisia"

2011-08-19T23:43:00.005+02:00

...lopuksi hän puhuu linnuista, jotka lentävät Olkiluodon ydinvoimalan poistosavupiipun yläpuolelta, ja jotka sitten "putoavat savuavina koppuroina siihen pihalle. Vartijat tulevat noukkimaan pois; 'Älkää koskeko, älkää koskeko, ne on radioaktiivisia'".

Kuulostaa utopistiselta, eikö? Science fictionilta, kauhuelokuvalta, kuvitelmalta... Mutta entä jos se onkin totta? Entä jos Olkiluodon entinen työntekijä, sähköinsinööri, jonka työtoverit ovat kuolleet, yksi toisensa jälkeen, syöpään, leukemiaan... entä jos hän puhuukin totta, ei voi olla hiljaa?

Se, mitä hän kertoo kotimaisesta ydinvoimasta, saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Olkiluoto ei ole jossakin toisella puolella maailmaa. Se on Satakunnassa, Rauman ja Porin välissä. Toinen samanlainen on Loviisassa. Kolmatta suunnitellaan Lappiin. Sähkönkö vuoksi? Vai...?

Niiden, joita asia kiinnostaa tai jotka asuvat Porin suunnalla, kannattaa katsoa tämä haastattelu. Tässä haastattelussa sama sähkömies kertoo oman näkemyksensä HAARPista ja Fukushiman ydinonnettomuudesta. Sekä niistä koppuraisista, radioaktiivisista linnuista.

Lisäys seuraavana päivänä: TV2:n Silminnäkijässä esitetty dokumenttiohjelma Olkiluodosta ikuisuuteen löytyy myös YouTubesta, se on jaettu kolmeen osaan (mutta loppuu tosin harmillisesti kesken). Kannattaa katsoa.

In the name of Freedom

2011-08-10T08:00:00.009+02:00

On joitakin asioita, mitä ihmiskunta ei saisi koskaan unohtaa. Yksi on juutalaisvainot ja natsien keskitysleirit, ja niistä puhutaankin – tehdään elokuvia, kerrotaan niin paljon tarinoita, että tuskin kukaan voi väittää ettei tiedä mitä toisen maailmansodan aikana tapahtui Saksassa ja Puolassa.

Toinen, mitä ei saisi unohtaa, mutta joka on kiedottu valkoisten kyyhkyjen ja jokeen laskettujen lyhtyjen kauniiseen verhoon, on atomipommit ja niiden aiheuttama tuho. Yhdysvallat tappoi Hiroshimassa ja Nagasakissa muutaman päivän aikana yli 150 000 ihmistä. Seuraavien viikkojen aikana kuoli kymmeniä tuhansia ihmisiä. Seuraavien kuukausien aikana ihmisiä kuoli lisää. Jopa tänäkin päivänä ihmisiä kuolee atomipommin aiheuttamiin sairauksiin. Syöpä, jonka juuret ovat atomipommin aiheuttamassa radioaktiivisessa säteilyssä, voi puhjeta koska tahansa - päivien, kuukausien, vuosien, vuosikymmenten jälkeen.

Mitäkö atomipommi sitten tekee, muutakin kuin tuhoaa kokonaisen kaupungin maan tasalle ja levittää ympärilleen radioaktiivista ainetta? Tiedätkö? Tiesitkö, että atomipommin aiheuttama kuumuus ja paine saa ihmisen silmät irtoamaan silmäkuopistaan, sulattamaan ihon niin, että vettä etsivä ihminen ei voi juoda, koska hänellä ei ole enää suuta, että iho sulaa riekaleiksi, joka jää roikkumaan käsivarsista? Ei meille näistä koulussa kerrota. Eikä uutisissa.

Yllä oleva video kertoo toisen maailmansodan aikaisesta Hiroshimasta. Elämä pysähtyy, kun taivaalle ilmestyy pommikone. Seuraa välähdys, räjähdys, helvetti. Vaikka kyseessä on piirrossarja, videon loppuosa voi järkyttää herkkiä ihmisiä.

(Pikadon tarkoittaa atomipommia, se kuvaa voimakasta välähdystä [pika] ja sitä seuraavaa räjähdystä [don].)

Ja kaikesta tästä huolimatta ihminen ei ota oppiakseen. Ydinaseita valmistetaan, testataan ja käytetään. Kaikessa yleisessä hiljaisuudessa.

Vielä... maanjäristyksistä ja valoilmiöistä

2011-08-04T10:45:00.005+02:00

Mustat pallot: valoilmiöhavaintoja; punainen pallo: maanjäristyksen keskus Barjacissa, punainen A-merkki: Tricastinin ydinvoimala.

Olen pahoillani, en voi olla hiljaa, en vielä.

Ranskassa on jälleen tapahtunut maanjäristys, alueella, joka ei ole erityisen maanjäristysherkkää. Järistys tapahtui yöllä kello 03.36 ja se tapahtui noin 10 metrin syvyydessä (tämän tiedon mukaan 2 metrin syvyydessä) Barjacin historiallisen pikkukaupungin tuntumassa. Voimakkuudeltaan järistys oli noin 4 magnitudia. Vahingoista ei ole raportoitu, mutta ihmiset kertovat, että talot tärisivät tuntuvasti.

Järistystä edelsi useita havaintoja värikkäistä valoista taivaalla. Jotkut kuvailevat näkemäänsä ufon kaltaiseksi, toiset kuvailevat vain outoa värikästä valoa ja sitä seurannutta voimakasta, pamahtavaa ääntä. Valoilmiöt nähtiin noin klo 03.30.

Vastaavanlaisia raportteja oudoista valoilmiöistä ovat antaneet mm. Chilen, Shichuanin ja Toohokun (maaliskuun tsunamikatastrofi) asukkaat juuri ennen maanjäristystä.

Barjac, missä maanjäristys tapahtui, sijaitsee noin 50 km päässä Tricastinin ydinvoimalasta. Ydinvoimala-alueella on myös ydinasetutkimuskeskus.

Barjacin maanjäristyksestä voi lukea lisää alueellisen sanomalehden, Midi Libren sivuilla olevista kahdesta artikkelista, nk. "ufo"-havainnoista tästä ja tästä artikkelista.

Lopuksi, taas kerran

2011-08-02T18:12:00.008+02:00

Heissan. Nauratte ehkä minulle (ei, ei se haittaa), mutta luulen (taas kerran), että tämän blogin tie on kuljettu loppuun. Avasin jo suljetun blogini joitakin kuukausia sitten uudelleen, sillä halusin kirjoittaa asioista, jotka ovat painaneet mieltäni, saaneet toisinaan raivon, toisinaan itkun partaalle, ja jotka liittyvät - juu, arvasitte oikein - siihen, mitä löytyy valtamedian tarjoamien "totuuksien" toiselta puolelta.

En aio sulkea niiltä silmiäni vastakaan, toivon vain, että ne tulevat jonakin päivänä päivänvaloon. Alkaen 911-tapahtumista ja siitä, kuka niiden takana oikeasti on.

Mutta nyt on aika siirtyä muihin askareisiin. On suljettava toisinaan tietokone, netti, otettava kirja kainaloon, asettauduttava vaikka sitten sohvalle tai puiston penkille, ja luettava, luettava ja luettava. Millä kielellä tahansa. On mentävä ulos, nähtävä, katseltava, maisteltava ja haisteltava. On elettävä.

Juttelin tänään äitini kanssa pitkään. Hän kertoi isoisästäni, joka oli joskus kauan sitten, silloin kun äitini oli vielä pieni tyttö, sanonut jotakin, mikä oli jäänyt äitini mieleen: "Ei sillä ole niinkään merkitystä, mitä kirjoitetaan. Vaan sillä, mikä on rivien välissä."

Isoisän sanat eivät ole mitenkään mullistavat, yleisellä tasolla. Mutta pienen tytön, äitini, mieleen ne olivat painautuneet.

Isoisä oli oikeassa. Ehkä siihen maailman aikaan oli juuri noin. Mutta nykyään ei kerrota edes rivien välissä, vaan on katsottava rivien taakse. On tarkasteltava kokonaisuuksia, etsittävä yhteyksiä, nähtävä se, mikä jätetään sanomatta, kertomatta. Etsittävä vaikka sitten itse, jos ei muu auta.

Kiitokset teille näistä kuukausista, kuullaan taas joskus jossakin.

pinea

p.s. 911-video näkyy ainakin Firefoxilla, Safarista en ole varma. Aiheesta on runsaasti myös muuta materiaalia ja todisteita, jotka saavat ainakin minun niskavillani pystyyn. Mutta se siitä tällä kertaa.

p.p.s. seuraaana päivänä: Jos joku tänne vielä eksyy, niin käykää kurkkaamassa Pirjon blogia ja koottuja kirjoitusvirheitä. Olen nauranut kyyneleet silmissä! Täytyyhän blogi lopettaa hymyyn ja nauruun, kumminkin ;) "TV: 'Kursk edelleen merenpohjassa. Ankkureina Leena Kaskela ja Urpo Martikainen.'"

Kesän kylmyydestä

2011-08-01T19:21:00.004+02:00

Sanovat, että kesä on tänä vuonna ollut Japanissa siedettävämpi. Metrolaitureilla ei säästösyistä puhalla ilmastointi, lämpötila nousee kahteenkymmeneenkahdeksaan, ehkä kolmeenkymmeneen. Metrovaunussa ilmastointi pelaa, mutta vähemmän tehokkaasti kuin viime vuosina.

Valituksiakin on tullut vähemmän. Naiset ovat lakanneet valittamasta, miten kylmä metroissa on kesällä.

Ydinvoimaloista ydinmajakoihin, ydinaseisiin ja ydinpommeihin

2011-07-29T17:22:00.010+02:00

Olin pudota tuoliltani. Ylen uutisten mukaan Suomenlahdella on runsaasti vanhoja ydinmajakoita, joista yritetään nyt kiireenvilkkaa päästä eroon. Majakoista saisi vaikka väkerrettyä oman ydinpommin, jos joku terroristinalku sellaisen haluaisi tehdä, majakoiden ovet ovat avoimina ja pöntöt odottavat siellä ja säteilevät nytkin jo oikein kunnolla. Norjalaisten mukaan yksinomaan Suomenlahdella olevien ydinmajakoiden säteilylähteet vastaavat useita Hiroshiman pommeja.

Ydinmajakka. Mikä h---vetin ydinmajakka????

Ei sitä uutisessa selitetty. Ei niiden historiaa selitetty. Ei kerrottu yhdellä sanallakaan, MIKÄ on ydinmajakka ja MIKSI niitä on valtioittemme rajalla. En tiedä. Ehkä olen vain umpiluupää, mutta en ole koskaan kuullutkaan ydinmajakasta, enkä että sellaisia on – uutisen mukaan – lähes joka puolella maailmaa. Me valitamme aina Venäjästä ja venäläisestä uutisoinnista ja tiedottamisesta, mutta itse me olemme aivan samasta puusta tehtyjä. Ydinmajakoista kerrotaan yhtä leppoisasti ja sormea hiukan heristäen kuin mahdollisesta hirvikärpäsinvaasion saapumisesta itärajan toiselta puolelta.

Mikä tätä maailmaa vaivaa???

(Ja minä kun niin yritin, yritin todella, laskea sataan ennen kuin räjähdän, laskea kahteensataan, kolmeensataan... alan olla väsynyt, todella väsynyt.)

Only in America

2011-07-27T10:56:00.006+02:00

En voi olla mainitsematta asiaa. Kansainvälisen valuuttarahaston entistä johtajaa, Dominique Strauss-Kahnia raiskausyrityksestä syyttävä guinealaissiivoojatar Nafissatou Diallo, eli Näfi, kuten häntä nyt tuttavallisesti amerikkalaisessa mediassa kutsutaan, on astunut esiin. Ei, ei oikeussaliin, ei sentään. Vaan mediaan. Hän on antanut sydäntäsärkevän erikoishaastattelun aikakauslehdelle ja televisio-ohjelmalle. Kyllä, hän puhuu (sittenkin!) englantia. Murtaen, mutta muuten lähes virheettömästi. Kyllä, hän vuodatti kyyneleitä, kyllä, hän oli pukeutunut hyvin hillitysti, ja ei, emme pystyneet näkemään, oliko hän todella pitkä ja kookas, sillä hänen haastattelijansa, jonka vieressä hän käveli hetken ajan kadulla, näytti niin ikään pitkältä ja kookkaalta. Vertailua oli siten vaikea tehdä. Hän näytti myös hyvin terveeltä, ei lainkaan HIV-potilaalta.

Julkisuuten tulo on ajoitettu täydellisesti. Koko maailman, ainakin Euroopan, katseet ovat nyt Norjassa. Nafilla on nyt kasvot ja lempinimi, ja hän on siis olemassa. Hän on harjoitellut esiintymisensä oikein hyvin, onhan hänellä ollut aikaakin, reippaasti yli kaksi kuukautta.

Pätkän haastattelua voi katsoa täällä ja tehdä omat päätelmänsä.

"God is my wittness, I'm telling the truth, from my heart. God knows that."

Nafissatou Diallo

(...ja minä kun luulin, että muslimit kutsuvat jumalaansa Allahiksi...)

(Ja täytyy myös todeta, että tässä on todella vaikutusvaltainen nainen: Hän sai – pelkkään omaan sanaansa vedoten – FBI:n rientämään JFK:n lentokentälle ja pidättämään miehen epäiltynä raiskausYRITYKSESTÄ, juuri ennen lentokoneen nousemista ilmaan. Ajatella, jos poliisi aina toimisi näin tehokkaasti!)

Hiukan myöhemmin: Lainaan suoraan Wikipediasta:

"Federal Bureau of Investigation (FBI), Liittotutkimusvirasto on Yhdysvaltain keskusrikospoliisi, joka tutkii erityisen vakavia ja osavaltioiden rajat ylittäviä rikoksia. Se toimii Yhdysvaltojen oikeusministeriön alaisuudessa. [...]

FBI:lla on myös tiedusteluun liittyvä vakoilutehtävä, koska CIA ei saa toimia Yhdysvaltojen alueella vastavakoilun toimialueella."

Käsi kädessä

2011-07-24T17:47:00.003+02:00

Kuten varmasti kaikkien muidenkin, myös minun ajatukseni ovat tänä viikonloppuna olleet Norjassa. Aina ei löydy sanoja, ei minkäänlaisia. Sitä vain toivoisi... Sitä toivoisi niin... Mutta mitkään sanat eivät ole riittäviä, oikeita. Lopulta sitä vain ottaa toista, sitä kaikkein läheisintään, kädestä, ja sanoo, että rakastaa – nyt ja aina.

Lisäys seuraavana päivänä: Sama ajatus on nähtävästi monella muullakin... Virtuaalisesti voit pitää toisen kädestä kiinni täällä.

Tilkkutäkkilukija

2011-07-22T22:59:00.009+02:00

Minusta on ihana lukea ihmisten kirjalistoja. Mitä kukakin on viime aikoina lukenut, mitä lukee juuri nyt, mitä haluaa lukea. Omaa listaani en edes kehtaisi laittaa esille, tuohon blogin sivupalkkiin siis, sillä olen häkellyttävän epäsäännöllinen lukija. Joskus hotkaisen kirjan parissa päivässä. Toista luen vuosikausia, pari sivua kerralla; ehkä yhden kappaleen yhtenä päivänä, pari seuraavana. Sitten pidän taukoa ja luen taas sivun. Sillä välillä olen lukenut muutaman novellin, aloittanut toista romaania, lukenut kaikenlaista muuta - historiaa, tarinoita, palasia sieltä täältä.

Mitäkö siis on sänkyni vierellä nyt odottamassa? Hain koko pinkan... Siivoan ne samalla pois...

1. Victor Hugo: Kurjat, osa 1. Aloitin, mutta harmistuin kun tajusin että tämä on lyhennetty versio. Vaan... Haittaako se sittenkään?

2. Alphonse Daudet: Kirjeitä myllyltäni. Tämä on ihana. Luin sen kerran lähes yhdeltä istumalta, mutta en raaskinut lukea loppuun, kun pidin siitä niin paljon. Pieniä tarinoita Provencesta. Nyt luen sitä taas tarina tarinalta uudestaan, silloin tällöin.

3. Anthelme Brillat-Savarin: Maun fysiologia. Mielenkiintoinen, mutta ei iltalukemista. Mutta milloin sitten?

4. Kafka: Kirjeitä Milenalle. Olen vajaassa puolessa välissä. Kafkan kirjeitä voi lukea vaikka kirjeen kaksi kerrallaan, ja niihin voi aina palata uudestaan.

5. Fedor Dostojevski: Kellariloukko. Aloitin, mutta en jatkanut. En kuitenkaan raaskinut viedä kirjaa takaisin hyllyyn, jos vaikka innostuisinkin kirjasta joku ilta.

6. Pratique de l'anglais de A à Z. Joka päivä yksi (ranskankielinen) sana (mutta horjun enkä jaksa illalla kumminkaan).

7. A dictionary of Basic Japanese Grammar. Hmm. Huijaan itseäni. En ole kielioppi-ihmisiä lainkaan. Yritän kuitenkin, jos vaikka sanat jäisivät paremmin mieleen. (Mutta horjun, enkä jaksa yleensä illalla kumminkaan.)

8. Alessandro Baricco: Soie. Tätäkin luen aina silloin tällöin, paljon parempi oppikirja kuin ulkoa opeteltava sanakirjat.

9. Balzac: Ukko Goriot. Tuskailin Ukko Goriotin kanssa teini-iässä, enkä päässyt sivua 15 pidemmälle. Nyt pääsin, ja kirjahan alkaa vetää puoleensa! Mutta sitten tuli stoppi, ajankäytön takia, enkä ole päässyt uudelleen vauhtiin.

10. Yoshida Kenkô: Joutilaan mietteitä. Rakastan tätä kirjaa. Siinä on lyhyitä, pieniä mietteitä, anekdootteja, tarinoita, jotka on kirjoitettu joskus en muista kuinka kauan sitten. Ei ihminen kuitenkaan muutu. Olen lukenut kirjaa vuositolkulla, hidastelen tahallani etten pääsisi loppuun.

11. Raymond Carver: Where I'm calling from. Carverin novelleissa on jotakin kiehtovaa ja samalla luotaantyöntävää. Masennun kun luen niitä, mutta silti palaan kirjaan uudestaan ja uudestaan.

12. F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby. Sopisi niin hyvin tähän aikaan; kertoo ajasta juuri ennen Yhdysvaltojen taloudellista romahtamista pitkästymisineen, keksintöineen ja mitä muuta. Mutta en minä oikeasti lue kaunokirjallisuutta mielelläni englanniksi...

13. Toulouse-Lautrec. Asiakirjallisuuteen sen sijaan englanti sopii hyvin. Henri de Toulouse-Lautrec ja Belle epoque on valtavan kiehtovia!

Entä ne viime aikoina ahmaistut kirjat? Ei niitä niin kauheasti ole, ei juuri nyt. Mutta Monte Criston kreivi upposi juuri tähän aikaan täydellisesti! Vielä, kun se kertoo paikoista, jotka nyt tunnen. Muita, mitä en malttanut laskea käsistäni viime aikoina ovat olleet Jean Renoirin Kapteeni Georgesin muistikirja ja Emmanuel Carrèren Valhe. Edellinen on jokseenkin eroottinen tarina husaarista ja ilotytöstä, jälkimmäinen perustuu tositarinaan miehestä, joka valehteli elämänsä ja huomatessaan jäävänsä nalkkiin tappoi koko perheensä.

Mitäkö sitten haluaisin lukea? Runoutta. Melkein mitä tahansa, mutta omalla kielelläni. Ei! Ei mitä tahansa, vaan hyvää, kiehtovaa, kaunista runoutta. Siihen minä sitä kirjastoa kaipaisin, kaikkein eniten. (Niin, ja haluaisin ihan kauheasti lukea Dumasin Kolme muskettisoturia. Mikä ihmeen seikkailutarinakausi elämässäni on alkanut/palanut?)

Mutta kaikkea ei kukaan saa, jokainen vain vähäisen, kuten eräskin viisas vanha rouva tapasi sanoa.

Entä te, millaisia lukijoita te olette?

Ei mitään nähtävää, ei mitään kerrottavaa

2011-07-21T09:27:00.012+02:00

Toissapäivänä tiedotettiin, että Yhdysvallat on tehnyt kaksi maanalaista ydinkoetta Nevadan autiomaassa, ensimmäisen viime vuonna joulukuussa ja toisen tänä vuonna helmikuussa. Asia ei ylittänyt uutiskynnystä ainakaan Lintukodossa. (Eikä Ranskassakaan, sikäli kun olen huomannut.) Japanissa se oli - luonnollisesti - iso uutinen, muualla ra(u)hannobelistin johdolla suoritetut ydinkokeet ovat kai sitten läpihuutojuttu. Jopa sellaisetkin kokeet, joita salaillaan yli puoli vuotta.

Paikka maailmassa

2011-07-12T18:23:00.000+02:00

Poimintoja YouTuben kätköistä: Kosai Sekinen lyhytelokuva, joka on voittanut mm. Cannesin elokuvajuhlilla parhaan lyhytelokuvan palkinnon. Olkaa hyvä!

Metsä

2011-07-11T23:32:00.001+02:00

I wish I was a...

2011-07-09T17:44:00.001+02:00

...superman.

Illalla

2011-07-08T18:13:00.005+02:00

Jäin eilen illalla katselemaan ikkunastani avautuvaa maisemaa. Vaaleita kivitaloja, kattojen merta. Vanhoja savupiippuja, leijonankitoja kasvamassa räystäillä. Kyyhkypariskuntaa, joka on ottanut ränninmutkan kodikseen. Viileä iltatuuli hyväili kasvojani, enkä voinut olla hymyilemättä. Olin saanut työtehtäväni suoritettua siltä päivältä, käynyt sen jälkeen kävelyllä puistossa, laittanut ruokaa puolisoni kanssa.

Ehkä se kaikki on itsekästä... tai ehkä joskus voi olla vain hiljaa kiitollinen.

Vaikka maailman rumuus ja pahuus saa minut aika ajoin suunniltani, koitan taas nähdä myös sen hyvät puolet. Onhan maailma kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan kuitenkin varsinainen... no, arvoitus.

Muistiinmerkintä vain hetkeä myöhemmin: 7.7. eli eilen illalla on maa järissyt täällä meillä päin, Korsikassa ja Marseillessa 5,2 magnitudin voimakkuudella, järistys tapahtui klo 21.21 ja sen keskus oli 2o km syvyydessä Välimeressä. Jälkijäristys 2,9 magnitudia.

Vain vajaa viikko sitten alueen lähimmässä ydinvoimalassa oli tulipalo ja räjähdys. Sanovat, että kyse ei ollut mistään vaarallisesta, mutta silti: miksi maa on ruvennut järisemään niin usein, ja niin usein juuri ydinvoimaloiden lähettyvillä?

Eikä kumpikaan näistä tapauksista ole noussut kansainväliseksi uutiseksi.

Kuulumisia Japanista

2011-07-05T15:21:00.003+02:00

Ystäväni palasi jokin aikaa sitten Japanista. Hän kaipaa kotimaahansa, maanjäristyksistä, tsunameista ja ydinonnettomuuksista huolimatta.

– Tiedätkö, kaikki näyttää sieltä päin katsottuna niin erilaiselta, arki jatkuu, kaikki on hyvin, hän sanoi.

Perhe on kunnossa ja lapset riehakkaita, kuten alle kouluikäiset tapaavat olla, uusin tulokas on vasta syntynyt. Heitä ystäväni kaipaa, kaikkein eniten.

Kysyin, oliko hänen siellä ollessaan ollut maanjäristyksiä. Oli kuulemma muutama, pieniä vain, sellaisia kolmen magnitudin mittaisia.

Mutta sitten hän kertoi jotakin muuta. Maanjäristysaseesta puhutaan ihan yleisesti. Siitä oli ollut televisiossakin. Ihmiset eivät vain halua kuulla. On helpompi jatkaa elämää, arkea, sulkemalla silmät, ohittamalla. Olemalla uskomatta.

Käänne

2011-07-01T08:10:00.008+02:00

Perjantai, 1. heinäkuuta.

Käänne tuli aikaisemmin kuin aavistinkaan. Tämän aamun uutisotsikot huutavat syytteiden mahdollista kaatumista DSK:n raiskausepäilyjutussa. Pannaan merkille muutama sana: sisäkkönä aikaisemmin esitelty uhri on nyt guinealaisnainen. Hänellä on tiettävästi suhteita rikollisuuteen, rahanpesuun ja huumeisiin. Seksuaalisesta kanssakäynnistä on muka, ei kun... kuulemma näyttöä, mutta syyttäjänvirasto ei enää usko naisen puheisiin.

Juttu tulee yllättäen uudellenkäsittelyyn tänään klo 17.30 Ranskan aikaa. Toissapäivänä on IMF:n pääjohtajaksi nimetty Yhdysvalloissa pitkän juristiuran tehnyt ja aikoinaan omaa maataan vastaan työskennellyt Christine Lagarde.

Saammeko vihdoin nähdä oikeudessa tämän guinealaisnaisen, joka nyt yksin on kantamassa valehtelijan viittaa? Onko häntä edes olemassa?

Panttivangeista ja olemattomista sodista

2011-06-30T22:33:00.002+02:00

Muistiinmerkintä: Afganistanissa panttivankeina olleet ranskalaiset tv-toimittaja & -kuvaaja vapautettiin tänään (huom! on kuun viimeinen päivä, isot uutiset tulevat yleensä aina viikonloppuna sekä kuun vaihteessa). Televisiosta ei melkein muuta ole tänä iltana tullutkaan, kuin Hervéä ja Stéphanea. Hieno juttu, ei siinä mitään. Kiva kun pääsivät kotiin.

Mutta kun huumasta on päästy, voitaisiinko kääntää katseet siihen, miksi USA:lla on 101 000 sotajoukkoa Afganistanissa, Ranskalla 4000 ja Suomellakin ainakin 195 joukkoa. Suomihan ei ole sodassa Afganistanin kanssa, kuten monta kertaa on virallisilta tahoilta todettu, Ranskakaan varmaan ei ole, niin kuin ei ole Fillonin mukaan myöskään Libyan kanssa, eikä USA:kaan taida olla sodassa yhtään kenenkään kanssa. Kuitenkin ihmisiä kuolee siellä sun täällä, heitä pommitetaan omissa kotimaissaan, eivätkä pommittajat, ampujat ja muut tappajat ole edes naapurimaan kansalaisia, vaan kotoisin jostain merten ja kukkuloitten takaa, jostakin kaukaa, maista, joista pommitettujen maiden asukkaat tuskin ovat kuulleetkaan. Niin, ja jotka eivät siis ole edes sodassa heidän kanssaan.

Järistys Matsumotossa

2011-06-30T17:32:00.003+02:00

Muistiinmerkintä: Japanissa on jälleen tänään ollut maanjäristys. Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 5,4 magnitudia ja sen syvyys oli 2 km. Maanjäristys tapahtui Keski-Japanissa Naganon alueella Matsumoton kaupungissa. Matsumoton 1600-luvulta peräisin oleva linna on osin tuhoutunut järistyksessä. Kuolonuhreilta on kaupungissa säästytty, mutta yhdeksän ihmisen kerrotaan loukkaantuneen.

(kuva: WikimediaCommons)

Matsumoton tummanpuhuvaa linnaa kutsutaan myös korppien linnaksi, Karasu-jou. Se on tavattoman kaunis linna, jonka vallihaudassa uiskentelee usein valkoisia joutsenia.

En tiedä miksi, mutta ainakaan suomalaismedioissa ei tällä kertaa mainittu järistyksen syvyyttä.

Maailman ensimmäinen nainen

2011-06-29T16:08:00.004+02:00

No niin. IMF:n johtoon on nimitetty Yhdysvaltojen iloksi Christine Lagarde, jota kansainvälinen media nyt kovasti onnittelee: ensimmäinen nainen Kansainvälisen valuuttarahaston johtajana. Hurraa ja niin edespäin.

Tähän väliin on hyvä heittää pieni välimuistutus.

Muistatteko vielä DSK:n? Sen lihavan irstailijan, joka istui eristettynä New Yorkin Riker's Islandin vankilassa neljän päivän ajan kunnes irtisanoutui valuuttarahaston johdosta. Tätä ilmoitusta seuraavana päivänä hänet päästettiin vankeudesta, 1 miljoonan dollarin takuita ja viiden miljoonan dollarin vakuuksia vastaan. Hän sai jalkaansa elektronisen seurantapannan ja ovensa eteen aseistetun vartijan. Ja talonsa eteen 24 tuntia tilannetta seuraavan "journalistien" armeijan. Hänet passitettiin vankilaan siksi, että hänen pelättiin livahtavan Yhdysvalloista, kuten Wall Streetillä viihtyvän pormestari Michael Bloombergin nimittämä tuomari Melissa Jackson arveli.

Mielenkiintoista, eikö totta?

Ranskan presidentinvaaleihin on aikaa vielä monta kuukautta (ne pidetään ensi keväänä), tosin sosialistit, jollaiseksi DSK:kin puoluekirjan mukaan luetaan, valitsevat oman ehdokkaansa jo lokakuussa. Ehkä ensi kesänä, kun Ranskalla on uusi tai uudestaan valittu presidentti ja IMF on unohtanut entisen naisista pitävän johtajansa, herra Strauss-Kahn puolisoineen palaa kaikessa hiljaisuudessa kotimaansa kamaralle. Vai? Tippuuko lentokone vai saako myös ruoasta avoimesti pitävä entinen valuuttarahaston johtaja ruokamyrkytyksen? Vai onko hän niin masentunut että päättää "itse" päivänsä? Se kaikki jää nähtäväksi.

Bakteeriuutisten seurauksia

2011-06-28T09:34:00.005+02:00

Muistiinmerkintä supermarkettikäynniltä: saksalainen liha on kadonnut hyllyiltä, alkuperämaana ilmoitetaan isoin kirjaimin Ranska ja toisaalta Irlanti. Ituja, niitä paksuja ja rouskuvia, ei ole enää myynnissä (oi miksi emme ottaneet pussia kiinalaiskauppiaalta!).

Muistiinmerkintä keittiöstä: Japanissa ituja, ainakaan niitä paksuja ja rouskuvia (periaatteessa soijapavun ituja, mutta luulen että täällä lännessä ne ovat mungpavun ituja, ainakin niissä on jäljellä vihreät kuoret, joka tukee tätä oletusta) ei syödä raakana, vaan ne ryöpätään, paistetaan tai lisätään muuten ruoan joukkoon. Maistuvat paremmiltakin niin.

Mielikuvauutisoinnista

2011-06-27T19:30:00.002+02:00

Otsikoilla, kuvavalinnoilla, kertomisella ja kertomatta jättämisellä on suuri merkitys uutisten tuottamisessa. Tänään on kerrottu republikaanisen, nk. Teaparty-liikkeen keulahahmon lähtemisestä USA:n presidenttikilpaan. Suomessa asiasta uutisoitiin mm. yllä olevia kuvia ja otsikoita käyttäen. Vasemmanpuoleinen on Hesarista, oikeanpuoleinen Yleltä. Melkoinen ero mielikuvissa, eikö totta? Entä kumpi kuvista (ja otsikoista) jää mieleesi?

Muistiinmerkintä samana päivänä hiukan myöhemmin: ranskalaisessa mediassa asia ei näyttänyt olevan suurikaan uutinen, mutta ainakin Libération kirjoitti siitä otsikolla "Michele Bachmann, un double de Palin dans la course à la Maison Blanche", eli vapaasti käännettynä "Palinin kaksoisolento kilpajuoksussa Valkoiseen Taloon". Vertailu on toisinaan aika hauskaa ;)

Propagandan tuottajat

2011-06-23T22:55:00.007+02:00

Artelta tulee toisinaan mielenkiintoisia dokumentteja. Tämänkertainen nähtiin tosin tällä kertaa poliittiselta LCP-kanavalta, onhan aihe koko ajan ajankohtainen. Dokkari kertoi Hollywoodin ja Pentagonin yhteyksistä, ts. Hollywood-leffojen propagandaluonteesta. (Myös Yle on tainnut olla rahoittamassa dokkaria, joten ehkäpä se on nähty Suomessakin?)

Tiedättehän: Bond, Top Gun, Save the Private Ryan, Pearl Harbor, jne. Amerikan liput liehuvat, tai ovat ainakin läsnä, tavalla tai toisella (oli kyse sotaelokuvasta tai ei). Oscareita ei voiteta ilman tähtilippua. Hyvä voittaa pahan eli vihollisen.

Ja mielenkiintoisena anekdoottina, oletteko huomanneet, että amerikkalaisissa elokuvissa ollaan jo pitkään mainittu Japani tai japanilaiset, ainakin sivulauseessa, pienessä vitsissä, elektroniikan tuottajana, vihollisena, milloin minäkin? Näitä asioita ei dokkareissa mainita, mutta pistäkääpä merkille, ne löytyvät jenkkileffoista kyllä...

Ohjelma löytyy myös YouTubesta, noin 10 minuutin pätkiin paloiteltuna, ja yhdistettynä Google videoista. Kuvan ja äänen laatu on tosin surkea, mutta aihe on kyllä mielenkiintoinen.

Keskikesän paha päivä

2011-06-21T09:59:00.002+02:00

Tänään ovat päivä ja yö yhtä pitkiä. Vuodesta 2011 puolet on jo mennyt. Minne? Minne katosivat päivät, viikot, kuukaudet? Kuka ne söi, nakkasi suureen kitaansa? Päivät alkavat pikkuhiljaa lyhentyä, illat pimetä. Siihen menee vielä hetki, kesä on täällä vasta oikeastaan alkanut, mutta keskikesän hetkellä mieli menee hetkeksi maahan...

Muistiinmerkintä: sirkat ovat jo sirittäneet jonkin aikaa, kaskaat aloittelivat viime viikolla. Lämpötila nousee kolmeenkymmeneen asteeseen, pakenin kuumuutta elokuvateatteriin ja olin hetken ajan onnellinen.

Valinnoista

2011-06-20T09:56:00.001+02:00

Lasin kilinä havahdutti minut ajatuksistani. Se oli naapuribaarin omistaja, joka tyhjensi tyhjät pullot kadunristeyksessä olevaan roskasäiliöön. Katsoin ikkunasta, ja näin, kuinka baarin omistaja palasi omalle kujalleen tyhjä ämpäri kädessään.

Hän olisi voinut myös tehdä toisin. Hän olisi voinut kääntyä baarinsa ovelta vasempaan, eikä oikeaan, kulkea lähestulkoon saman pituisen matkan ja tulla toiseen katujen risteykseen, missä on pullojenkeräyspiste. Mutta hän valitsee mieluummin jätesäiliön.

Miksi? Siksikö, että keräyspisteessä pullot pitää tiputtaa säiliöön yksi kerrallaan, kun taas jätesäiliöön ne voi kumota kerralla?

Kuin tuhka tuuleen(ko?)

2011-06-19T22:10:00.010+02:00

Sattumalta juuri tänään kerrottiin iltauutisissa kahdesta tapauksesta, joissa syytön mies oli joutunut vankilaan valheellisten syytösten takia. Molemmat miehet on sittemmin todettu syyttömiksi ja heidät on vapautettu vankilasta.

Ensimmäisessä tapauksessa keski-ikäistä miestä syytettiin 13-vuotiaan tytön raiskaamisesta. Tyttö itse kohdisti syytökset mieheen. Mies tuomittiin 16 vuoden vankeusrangaistukseen, vaikka hän vakuutti syyttömyyttään. Seitsemän vuoden päästä tyttö tunnusti valehdelleensa, ja mies vapautettiin.

Toisessa tapauksessa kyse oli murhasta. Keski-ikäinen nainen löydettiin tapettuna kellarista, ja kuin viimeisillä voimillaan hän oli kirjoittanut kellarin oveen - omalla verellään - murhaajansa nimen. Mies, arabi, naisen puutarhuri, pidätettiin ja tuomittiin vankilaan 18 vuodeksi, vaikka hän vakuutti syyttömyyttään. Hän ehti viettää neljä vuotta vankilassa, kunnes presidentti Chirac armahti hänet.

Jälkimmäisestä tapauksesta on tehty elokuva, mikä mahdollisesti puhdistaa miehen nimen, mutta ei tuo menetettyä aikaa takaisin. Saati uskoa oikeuteen. Edellisestä tapauksesta kerrottiin, koska miehen vapauttamisesta on kulunut nyt noin vuosi ja juttu menee uudelleenkäsittelyyn.

Minua jäi mietityttämään tapauksissa valehtelijan rooli. Kummassakin näissä tapauksissa tuomitsijana on toiminut ihminen, joka tietää valehtelevansa, joka lähettää vankilaan syyttömän ihmisen ja tuhoaa hänen elämänsä. Miksi? Se on yksi kysymys. Toinen kysymys on, mitä tapahtuu valehtelijalle. Joutuuko hän syytteeseen? Vastaamaan teoistaan? Miten tällaisesta teosta voi ylipäänsä vastata?

Samaa olen mielessäni kysynyt viime aikoina DSK:n tapauksessa ja jokin aika sitten Julian Assangen tapauksessa. Jälkimmäinen on jo puitu läpi, luulisin, mutta mistään en ole kuullut, mitä tapahtui näille ruotsalaisnaisille, jotka – syystä tai toisesta – levittivät vääriä syytöksiä miehestä, joka oli antanut kasvonsa poliitikkoja kiusanneelle Wikileaksille. Entä DSK? Jos oikeus katsoo, että DSK on syytön ja poliittisen pelin uhri (jälkimmäistä yhdysvaltalainen oikeus ei luonnollisestikaan myönnä, mutta kumminkin), mitä tapahtuu naiselle, joka on antanut käyttää nimeään ja kasvojaan (ainakin yhden kuvan verran) tuhotakseen toisen ihmisen elämän? Joutuuko hän vastaamaan teoistaan? Vai katoaako hän kuin tuhka tuuleen, unohtuu? Ne, jotka hänen takanaan ovat, pysyvät tietenkin kulisseissa.

Piilossa

2011-06-16T22:33:00.001+02:00

Pään pyörittelyä: Kun valuuttarahaston johtaja heitettiin vankityrmään

2011-06-15T23:27:00.018+02:00

Ensin Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja pidätetään varsin eriskummallisissa olosuhteissa epäiltynä hotellisiivoojan raiskausyrityksestä. Medialle annetaan mutusteltavaksi sopivanlaisia tehosteita, kuten alastomuus, suuseksi, vapaudenriisto, kamppailu, ihon väri, uskonto, HIV, pakeneminen ja mitä vielä.

Väitetystä uhrista ei kerrota ensin mitään, sitten kerrotaan veljestä joka ei olekaan veli, sitten annetaan nimi, mutta ei kasvoja, sitten annetaan kasvot (kauniit), mutta ei kerrota, ei ainakaan heti, että tämä englantia taitamaton sisar hento tummahipiäinen on kookas nainen, 180 senttiä pitkä, ja jotenkin on onnistunut kuitenkin pakenemaan alastomalta suihkuttelijakekkuloitsijalta äänettömästi, niin äänettömästi, että luksushotellin turvamiehet eivät huomaa mitään tapahtuneen, ennen kuin vasta sen jälkeen, kun pääjohtaja on ehtinyt pukea päälleen, pakata kimpsunsa ja kampsunsa, kirjautua ulos hotellista, lounastaa tyttärensä kanssa ja ajaa hurauttaa lentokentälle asti. Kansainvälisen valuuttarahaston johtaja istuu jo mukavasti kotimaansa lentoyhtiön koneessa bisnesluokassa, lennolla, jonka hän on varannut päiviä aikaisemmin, kun kymmenen minuuttia ennen lennon alkua FBI:n miehet vievät hänet käsiraudoissa poliisiasemalle.

Sitten, parin viikon päästä, miltei tismalleen samoilla syytteillä (huonesiivoojattaren raiskausyritys newyorkilaisessa luksushotellissa, tai siis anteeksi, epäsopiva koskettelu -yritys?) pidätetään egyptiläinen pankkiiri, 74-vuotias vanha mutta vaikutusvaltainen mies.

Ranskan presidentti on kuitenkin yhtäkkiä hipihiljaa. Ei ääntäkään. Ei kommentin kommenttia, tai ohi on ainakin minulta mennyt, jos jotakin on sanonut. Ei sanaakaan kommenttitehtailijalta, joka on valmis puolustamaan mm. Meksikossa vankilatuomiota istuvaa nuorta ranskalaisnaista ja aiheuttamaan sanoillaan ärtymystä ja raivoa Meksikon poliittisissa piireissä (mikä tuli hyvin kalliiksi Meksiko-vuoteen valmistautuneelle Ranskalle), mutta nyt presidentti on hiljaa, vaikka Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja on maanmies, poliitikko, tuttava – ja henkilökohtainen vihamies (ja entinen ystävä). Sen sijaan presidentin iäkäs isä ilmoittaa yhtäkkiä saksalaislehdessä olevansa iloinen pian tapahtuvasta perheenlisäyksestä ja toivoo lapsenlapsensa olevan yhtä kaunis kuin hänen miniänsä. Hetken ajan media hehkuttaa presidenttiparin vaiettua onnea (eikä kysy miksi presidentti ei puhu New Yorkin tapahtumista), kunnes asia unohdetaan.

Myös Yhdysvaltojen presidentti on hiljaa. Tai puhuu mitä puhuu, kaikesta muusta. Varsinainen rauhannobelisti.

Ja media pyörittää sille annettuja mehukkaita yksityiskohtia, jotka kuulostavat tulevan suoraan Hollywoodin B-luokan elokuvakäsikirjoittajien pöydältä.

DSK on siis poissa pelistä, sekä presidenttipelistä että valuuttarahaston johdosta. Jälkimmäisssä tapauksessa hänen tilalleen ehdotetaan Yhdysvalloissa pitkän lakimiesuran tehnyttä ranskalaisnaista, joka on istuvan presidentin puolueesta ja kaikin puolin sopiva myös Yhdysvalloille. Yllätys, yllätys.

Mutta mikä on tämä DSK:n ja Mahmoud Abdel Salam Omarin yhteys? Jäämme odottamaan, mielenkiinnolla. Odotellessa kannattaa lukea ainakin tämä artikkeli DSK:n pidätyksen taustoista ja tämä artikkeli, joka kertoo IMF:n pääjohtajaksi havittelevan Christine Lagarden taustoista.

Lisäys: DSK:n pidätyksestä ja sen taustoista voi lukea myös artikkelista, joka linkittää DSK:n pidätyksen uuteen esittelyä vaille valmiiseen valuuttaan, Libyan sotaan ja dollarin tilaan.

Muokattu 18.6.2011

Helsinki(ni)

2011-06-05T23:09:00.001+02:00

Helsinki ei ole minulle designia, ei ravintoloita, ei baareja, ei luomukauppoja eikä edes kauppahalleja. Helsinki on minulle valo. Kesällä yömyöhään jatkuva ihmeellinen valo, talvella kelmeä katuvalo. Helsinki on minulle kylmyys, koko vuoden kestävä kylmyys, läpikäyvä viima, hytinä, lumisade, ohut lumikerros autojen katolla. Kesälläkin, siellä se on jossakin, syvällä sisimmässäni. Helsingin lumisade. Sen kellertävän kelmeä talven valo.

Helsinki on minulle vanhoja taloja, joiden paksuilta kivisiltä seiniltä kurkkivat rapatut sammakot ja muut hassut hahmot, Helsinki on lokkien kirkumista ja meri, ruskean kellertävä meri, joka ei koskaan raivostu toden teolla. Helsinki on lumen narinaa kenkien alla, takin vetämistä tiukemmin päälle.

Helsinki on myös näkymättömiä katseita, toisiaan väisteleviä ihmisiä, vihaa, ujoja kohtaamisia, teeskenneltyä reippautta. Teeskentelyä, sitä juuri. Helsinki(ni) on värjöttelyä rautatieasemalla, se on kirjaston puinen painava ovi ja sen takana avautuva ihmeellinen, turvallinen maailma. Ja se on Pääpostin, jota ei enää ole, pitkät jonot, joissa odotellessa saattoi kuunnella kenkien kopseen ja heikon puheensorinan kaikuvan vanhoista, korkeista seinistä, äänen, jota kuunnellessa ei ollut minnekään kiire.

En kaipaa Helsinkiä, mutta silloin tällöin sydämeeni hulmahtaa tyhjyys, kun näen kuvan, yhden ainoan kuvan, joka kertoo tuosta ihmeellisestä valosta ja tuulesta ja viimasta, jota ei missään muualla kohtaa.

Minä Wikipedian mukaan

2011-06-05T14:41:00.010+02:00

Vaikka vastikään uhosin, että en koskaan kirjoita mitään heti lounaan jälkeen, niin toisinaan juuri höpöhöpökirjoittaminen on paras keino taistella ruokaperräisväsymystä vastaan. Törmäsin nettiseikkailuillani tähän vallan hulvattomaan meemiin, jossa haetaan vastauksia kysymyksiin Wikipedian satunnainen artikkeli -toimintoa käyttäen.

Hyvää sunnuntaita kaikille ! (Kolmatta ukonilmaa odotellessa, painostava ilma on asettunut jo aloilleen...)

01. Mitä pelkäät? Wilhelm Stekeliä, itävaltalaista lääkäriä ja psykologia, joka tunnetaan Sigmund Freudin työn tärkeänä tukijana. Mitä Stekel sanoisi unistani, en uskalla edes ajatella!

02. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle? No Herman Järvisen, kai autiolla saarella kirvesmiehelle jotakin tekemistä aina löytyisi! Tai ainakin kirvesmiehen haamulle... (Sanoinhan, että pelkään Wilhelm Stekeliä!)

03. Mitä haluaisit häälahjaksi? Luonnollisesti Tico Torresin, kunnon rumpalia minä avioliittooni vain kaipaisin.

04. Mitä palvot? Star Trekiä. Etenkin heidän korviaan.

05. Salainen fetissisi? Jean-Paul Kaijanen, minulla on fiksaatio keksittyihin nimiin.

06. Mistä näet unta ensi yönä? Antti Jaatisesta, jonka esikoisromaani Tupajumi sijoittui toiseksi Atenan ja Parnasson proosakilpailusta. Mitäs Stekel tähän sanoisi?

07. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa? Ohjaskelkkailun talviolympialaisissa 1968. Olen aina haaveillut historian omistamisesta!

08. Mistä aiheesta kirjoittaisit kirjan? Forza Motorsport 3:sta. Olen tietämättäni täysin heikkona ajopeleihin.

09. Mitä keräilet? Palvelurahoja. Tippejä siis. Minusta tulee vielä rikas!

10. Mihin paras muistosi liittyy? Venstreen, sekä tai joko tai norjalaiseen tai tanskalaiseen liberaalipuolueeseen. Ollaan liberaaleja yli maiden rajojen, on tuntematon mottoni!

11. Turhin tietämäsi asia? Ryhmätyösovellus. Jo pelkkä sana saa minut pitkästymään.

12. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten? U2:sen ensimmäisestä livelevystä Under a blood red sky. Haluatko kuulla? Minulla on siitä paljon kerrottavaa. Istu alas, sulje silmäsi, rentoudu...

13. Minkä asian parissa tulet työskentelmään/työskentelet ammatissasi? Willy de Oudenin. Tutkielmani tästä alankomaalaisesta uimarista on työn alla ja toistaiseksi täysin kesken.

14. Mikä saa sinut aina nauramaan? Emilio Castillo, yhdysvaltainen saksofonisti ja säveltäjä – jonka pitkä muusikon ura alkoi, kun hän jäi kiinni varastamisesta! Muahahahahaaaaa!

15. Entä itkemään? Jukka Rasila. Suomalainen näyttelijä, joka on tullut tunnetuksi erityisesti television komediasarjoista. Tarvitseeko tähän lisätä mitään?

16. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi? Toolbox. Deep Purplen laulajan sooloalbumi vuodelta 1991. Stekelin temppuja, tiedän.

17. Mitä sinulla on taskuissasi? Ruaste. Ei siis se sellainen ruasteinen jutska, vaan ihka aito rockmusiikkia soittava, taskuun mahtuva yhtye. Mitäs teidän taskuistanne löytyy?

18. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi? Leninsk Volgogradin alueella. Ihan taatusti Volgan sivuhaaran rannalla oleva kaupunki korvaisi minut ilman, että kukaan huomaisi (etenkin jos tuosta noin vaan asettuisi paikalleni).

19. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi? Arabiankultavarpunen. Pistäkää paremmaksi!

20. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan? Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaan kanssa. Minun lähtöäni tästä maailmasta ei ohiteta noin vaan! (Siitäs kuulit, Leninsk.)

21. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa? Nummelan Kisaajat, joka on Nummelassa toimiva uinnin erikoisseura. Kun on kerran tekemässä tutkimusta alankomaalaisesta uimarista, niin täytyyhän sitä olla lähellä asiantuntijoita, joilta kysyä jos ei jotakin tiedä.

22. Mitä rakastat eniten maailmassa? Nationalsozialistisches Kraftfahrkorpsin sanomista monta kertaa peräjälkeen, koittakaapas, on paljon parempi kuin mustankissanpaksutposket!

24. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta? Salon kylän. Minulla on erikoislahjoja, ja yksi niistä liittyy käsittämättömään näkökykyyni, joka ei välitä obstaakkeleista päämäärien edellä.

25. Mikä sinä todella olet? Minä olen Greatest Hits! Hittejä ja osumia jo vuodesta 2003!

On ukonilmoja pidellyt

2011-06-04T22:43:00.005+02:00

Kirjattakoon tämäkin muistiin: kaksi päivää on ukkostanut ja vettä on tullut kirjaimellisesti kuin saavista kaatamalla. Eilen välkkyivät salamoiden lisäksi kodin kaikki lamput, ja ohuttakin ohuemmat ikkunalasit helähtelivät ukonilman tahdissa. Yöllä rätisi ja räjähteli (ja minä ajattelin kaikkia niitä, jotka ovat kokeneet maanjäristykset, tulvat, talojen romahtamiset, kirkonkellojen lentämiset ja ties mitkä, ja totesin, että jos oma kotitaloni romahtaisi, ei minua enää olisi – yöllä ehtii miettiä kaikenlaista...), mutta aamulla paistoi jo aurinko. Kunnes puolen päivän aikaan taivas taas pimeni. Uusi ukonilma, uusi rankkasade. Huomenna vielä on ukkosta odotettavissa, sitten pitäisi auringon taas palata taivaalle ja kuivattaa kadut ja lätäköt.

Suloinen sade

2011-06-02T08:22:00.008+02:00

Sadepisarat rummuttavat räystäitä ja osuvat vastapestyihin ikkunoihin. Kirkonkello kaikaa, en pysy laskuissa, ei se kerro kellon lyöneen tasalukuja, kunhan raikaa muuten vaan (kello on 08.24...ja nyt 08.29... yhä raikaa, nyt vain vähän heikompana... ai niin, tänäänhän on helatorstai!). Muutama auto puskee sateen läpi, vesi vyöryy autonrenkaiden alta.

Muualla Ranskassa on ollut kuivaa, vettä on jouduttu säännöstelemään, ja televisiossa näytetään huolestuneita maanviljelijöitä ja karjankasvattajia ja tyhjää täynnä olevia joenuomia, mutta täällä meillä ei tänä keväänä ole ollut vedestä pulaa.

Muutaman kuuman hellepäivän jälkeen on ollut kylmä. Sukat on saanut vetää jalkaan ja harteille heittää hupparin. Pyreneillä on tullut lunta, ja (ihana) säätiedottajarouva ei meinaa pysyä televisioruudussa, niin innoissaan hän on yhtäkkisestä lumentulosta. En muista tuliko viime vuonna lunta tähän aikaan, mutta sen muistan, että vuosi sitten kesäkuussa oli Etelä-Ranskassa kylmää ja sateista!

Doomsday machine

2011-05-30T10:26:00.006+02:00

En ollut tiennyt.

En tiennyt, että Yhdysvallat (ja tietääkseni samaan aikaan myös Neuvostoliitto, mutta en löydä siitä nyt mainintaa) alkoi Nevadan autiomaassa jo 1950-luvulla kehittää konetta, jolla voisi muokata sääolosuhteita. Konetta, joka muodostui lopulta järjestelmäksi, jolla pystyy mm. kehittämään ja ohjailemaan maanjäristyksiä.

Ei sellainen ollut tullut mieleenikään. Sehän kuulostaa täysin absurdilta. Miksi kukaan sellaista tekisi?

(Mutta toisaalta, yhtä absurdilta kuulostavat atomipommit tai ydinjätteen käyttö ohjusten kärjissä, mutta molemmat on keksitty ja molempia on käytetty.)

Meidän poliitikkomme kyllä tietävät tästä sääolosuhteita ohjailevasta järjestelmästä, HAARPista (High Frequency Active Auroral Research Project), joka sijaitsee Alaskassa Yhdysvalloissa. Esimerkiksi ruotsalainen europarlamentaarikko Maj Britt Theorin toi asian Euroopan Unionin parlamenttiin jo vuonna 1998 ja vaati, että asiaa ei saisi pitää salassa.

Theorinin mietintö löytyy kokonaisuutena täältä, ja alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan HAARPia käsittelevän osuuden. Se kertoo lyhyesti mikä HAARP on, vaikka pitääkin sitä tässä vaiheessa "ilmastoa pilaavana asejärjestelmänä".

Kuvamateriaali kertoo asiasta lisää:

Edelleen. Muiden muassa Venezuelan presidentti Hugo Chavez ja Venäjän duuma on syyttänyt Yhdysvaltoja HAARP-järjestelmän käytöstä mm. Haitin ja Japanin länsirannikolla olevan Niigatan maanjäristysten aiheuttajana. Mutta kuka nyt Chavezia kuuntelisi! Tai veli venäläistä!

Haitin maanjäristyksen kohtalla asiasta kirjoittaa myös ranskalainen nettisivusto Voltairenet.org ja mainitsee samassa yhteydessä myös Shichuanin maanjäristyksen Kiinassa. Ranskan televisio on jopa lähettänyt aiheesta dokumentin 5-kanavalla vuonna 2009!

(Jos Voltairenet.org linkki ei toimi, kokeile suoraan tätä: http://www.voltairenet.org/article163729.html)

Kanadalainen, sittemmin Japanin kansalaisuuden saanut toimittaja Benjamin Fulford on puhunut, kirjoittanut ja videoinut sanomaansa jo pitkään. Tämä video kertoo paitsi itse säänmuokkausjärjestelmästä, myös sen poliittisista tarkoitusperistä ja siitä, miksi sitä on käytetty.

Palatakseni vielä Toohokun maanjäristykseen, mikä on saanut omat silmäni avautumaan. HAARP oli ollut poissa päältä useamman päivän (viikon? en löydä juuri nyt tätä lähdettä, lisään tai korjaan kun siihen taas törmään), kunnes se käynnistettiin päivää ennen Toohokun maanjäristystä ja sen aiheuttamaa tsunamia. "Luonnontuhoa", jossa kuoli virallisten tiedotteiden mukaan 15 269 ihmistä ja katosi 8 526 ihmistä, minkä lisäksi tuhannet loukkaantuivat, menettivät kotinsa, omaisuutensa, työnsä. Puhumattakaan ydinvoimalaonnettomuudesta ja sen aiheuttamista tuhoista.

Eriskummalliset jälkijäristykset

2011-05-29T23:50:00.006+02:00

Jatkoa parin päivän takaiseen postaukseen.

Kun meri oli Toohokussa vetäytynyt takaisin ja tuhojen laajuus paljastunut, alkoi jälkijäristysten vaihe. Näinhän yleensäkin tapahtuu, ensin posahtaa kunnolla ja sen jälkeen maa tärisee muutaman kerran, voimakkaastikin, ennen kuin asettuu taas aloilleen.

Mutta nyt maa jatkoi tärisemistä niin Fukushiman kuin Tokionkin alueilla (joka ikinen päivä!), minkä lisäksi järistyksiä ilmeni myös Fuji-vuoren ympäristössä, missä myöskin on ydinvoimala.

En ole aiheen asiantuntija, millään muotoa, mutta en voi olla miettimättä asiaa...

Mikä näissä jälkijäristyksissä oli erikoista, oli niiden ihmeellinen osumatarkkuus sekä järistysten keskusten syvyys. Kun yleensä järistysten koordinaatit vaihtelevat, pysyivät ne nyt yllättävän samankaltaisina, toisinaan jopa prikulleen samoina. Järistyksen syvyydeksi taas mitattiin 20 tai 10 kilometriä, pariin otteeseen jopa 0 metriä. Maa saattoi järistä jopa 6,6 magnitudin voimakkuudella järistyksen keskuksen ollessa nollan metrin syvyydessä eli maan tasalla.

Nämä luvut ovat peräisin tästä kaaviosta, joka listaa suuret maanjäristykset Japanissa vuosien 1996 ja 2011 välillä. Ensimmäinen sarake kertoo päivämäärän ja kellonajan, seuraavat kaksi järistyksen koordinaatit. Kuten huomaatte, vuonna 2011 koordinaateista jokainen päättyy nollaan ja osa niistä on identtisiä. Sitä seuraava sarake kertoo järistyksen keskuksen syvyyden, sitten tulee järistyksen voimakkuus magnitudi-asteikolla.

Kun ihminen voi jo nyt tuottaa haluamallaan tavalla sateen ja poudan... niin... on yhtä mahdollista, että ihminen voi tuottaa maanjäristyksen. Toivoisin todella, ettei näin ole, mutta...

Jatkan aiheesta myöhemmin.

Poliittinen sunnuntai

2011-05-29T16:17:00.001+02:00

Pieni välihuomio ennen kuin jatkan edellisestä aiheesta.

Viikko alkaa Ranskassa maanantaina, mutta poliittiset myllerrykset paljastetaan sunnuntaina. Tänä vuonna esimerkiksi Fillonin toisen hallituksen kokoonpano paljastettiin (muistaakseni) sunnuntaina, DSK:n pidätyksestä New Yorkissa kerrottiin sunnuntaina ja tänään, sunnuntaina, läjähtivät otsikoihin uutiset ranskalaispoliitikon erosta väitetyn seksiskandaalin takia.

Onko tälle sunnuntai-politiikalle jokin looginen selitys? Tietääkö kukaan?

Erikoisesta ystävyydestä

2011-05-26T23:49:00.005+02:00

Maailmassa tapahtuu outoja asioita. Muistatteko, kun kirjoitin marssijärjestyksestä, millä Toohokun tsunamituhoalueelle tultiin (tai sieltä suit sait sukkelaan lähdettiin lipettiin)? Siitä, miten amerikkalaiset saapuivat tuhoalueelle sota-aluksilla, britit tutkijoina ja saksalaiset koirien kanssa. No, se löytyy täältä.

Se, mitä en kirjoittanut, sillä kuulin siitä vasta myöhemmin, on se, että juuri tällä rannikolla olevat amerikkalaiset sota-alukset, aina Yokohamaan asti, olivat päivää ennen maanjäristystä ja sen aiheuttamaa tsunamia siirtyneet Kyushulle Nagasakiin. Yli tuhannen kilometrin päähän. Kun tuhot olivat selvät, saapuivat sota-alukset näyttävästi paikalle, rintoja röyhisteltiin ja Ystäväksi (tomodachi) nimetyssä operaatiossa kerrottiin autettaman tuhoalueella olevia.

Mitä sitten tapahtui? Kävi niin, että jostakusta amerikkalaisesta oltiin mitattu kohonneita radioaktiivisuuspitoisuuksia. Näin ollen keräsivät amerikkalaiset kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtivät laivoineen takaisin turvallisimmille vesille. Operaatio Ystävyys? Se keskeytettiin.

Kirjoitan tämän ensiksi, jatkan myöhemmin.

Ich bin ein... American

2011-05-25T22:29:00.008+02:00

Viime viikon suurin uutinen, mitä DSK-parodialta ehdittiin, oli tanskalaisohjaaja Lars von Trierin natsikommentit. Meni pirkule sanomaan ymmärtävänsä Hitleriä ja voivansa kuvitella miehen istumassa bunkkerissaan. Totesi kyllä, moneen kertaan, vitsailevansa, mutta kun hän päästi suustaan sanat "I am a nazi" olivat median edustajat onnesta ymmyrskäisinä – skandaali, se saatiin sittenkin!

No, asia näyttää melko lailla toiselta, kun pressikonferenssin katsoo kokonaan eikä sopiviksi paloiksi leikeltynä.

Sattumalta törmäsin tänä iltana toiseen von Trierin pressikonferenssitaltiointiin (valmiiksi paloiteltuun, tosin), jossa ohjaaja jälleen määrittelee itseään. Tällä kertaa hän toteaa mm. jotta "Ich bin ein American" ja heittää vettä myllyyn sanomalla toivovansa jonkinlaista "Free America" -kampanjaa, vähän "Free Africa" -kanpanjan tyyliin.

Syystä tai toisesta nämä kommentit eivät johtaneet sen enempää skandaaliotsikkoihin kuin elokuvafestivaaleilta karkotuksiinkaan...

Lentosuukko

2011-05-24T22:47:00.005+02:00

...mutta ennen kuin menen nukkumaan, haluan laittaa tänne jotakin kivaa. Kuten vaikka tämän pusukuvan. Ranskassa oikeasti pussaillaan joka paikassa, nuoret ja vanhat (eivät toki keskenään), rakastavaiset ja vieraat (no vieraat ainakin lähettävät joskus lentosuukkoja), ihan niin kuin elokuvissa ja vanhoissa mustavalkoisissa valokuvissa. Minusta se on kivaa. Sitä tulee vaan niin hyvälle tuulelle.

Pusuja teille, lentopusuja.

Sisäänkirjautumisongelmia

2011-05-24T22:34:00.010+02:00

Koko päivänä en ole päässyt kirjautumaan Bloggeriin Safarin kautta. Edelleenohjaaminen (redirecting, mikä se on suomeksi?!) vaan jatkuu ja jatkuu, enkä oikein tiedä, olenko online vai enkö ole. Firefoxin kautta pääsen kuitenkin kirjautumaan normaalisti. Kummallista.

Onko teillä muilla tällaisia ongelmia?

Näiden viime aikaisten ongelmien takia olen jo alkanut miettiä blogipohjan vaihtoa. Toisaalta pidän Bloggerista, se on helppokäyttöinen ja selkeä ulkoasu miellyttää silmääni, mutta eihän se ole ainoa vaihtoehto. Ehkä ranskalainen vaihtoehto ei olisi hullumpi? Oppisinpa taas uusia termejäkin ranskaksi...

No, mietin. Ja pohdin. Ja menen nukkumaan ;)

Lisäys parin päivän päästä: huomasin, että Safari oikuttelee myös joidenkin sivustojen kanssa, esim. linkit eivät toimi (kuten, "lue lisää" -linkistä ei pääse eteenpäin). Kokeilin Firefoxilla, ja sillä kaikki on ok.

Jos siis joskus törmäät ongelmaan, että netti ei toimi kuten sen kuuluisi (videoita ei saa laitettua blogiin, You Tube -videot eivät lähde pyörimään, linkkejä ei voi klikata, jne.), voi vika ollakin selaimessa.

Maailman muuttumattomuudesta

2011-05-21T22:41:00.004+02:00

Yksi toisensa jälkeen nousee maailmanmahdiksi, mutta yksikään ei sillä pallilla kauan pysy. Olen viime päivinä, viikkoina, kuukausina miettinyt yhtä ja samaa: onko tämänhetkisen lähtölaskenta alkanut?

Kadonnut teksti

2011-05-15T09:16:00.003+02:00

Koska perjantaina blogista kadonnutta tekstiäni ei vieläkään näy eikä kuulu, laitan sen tähän kuvasieppauksena. Klikkaa suuremmaksi, jos haluat lukea. Linkit eivät toimi, laitan ne (ja näpyttelen tekstin uudestaan) joskus myöhemmin – siis jos teksti ei todellakaan palaudu.

Katoamisista

2011-05-14T11:01:00.004+02:00

Moni näyttää saaneen takaisin eilispäivän aikana kadonneet blogger-postauksensa. Minä odottelen omaani vielä. Vaikka kyllä se tallessa on: huomasin postauksien katoavan eilen aamupäivällä ja ehdin ottaa omastani kuvan ennen kuin sekin hävisi. Blogger sanoo katkoksen johtuvan huoltotöistä, jotka venyivät tunnista toiseen ja lopulta koko päiväksi. Hmm. Ehkä. Ehkä ei. Kuka sen tietää.

p.s. nyt vasta huomasin, että eilen, kun ongelmat ilmenivät, oli perjantai 13. päivä ;)

Saalistajat

2011-04-23T23:38:00.006+02:00

Muistiinmerkintä:

Yhdysvallat on ensimmäistä kertaa historiassa pommittanut toisen maan ihmisiä lähettämällä kohteeseen kauko-ohjatun pommikoneen. Olemme siirtyneet todelliseen videopelisota-aikaan, jossa videoruudun takaa, sohvalla rönöttäen ja nenää kaivellen, tapetaan ihmisiä. Tällä kertaa oikeilla panoksilla, oikeilla pommeilla, oikeita ihmisiä. Tämän pommikoneen ovat nämä ihmiset nimenneet Saalistajaksi, Predator.

Millaisia ovat ylipäänsä ihmiset, jotka nimeävät aseensa tällä tavalla? Tämä on Saalistaja, 65 vuotta sitten pudotetut, satojatuhansia ihmisiä tappaneet atomipommit oli nimetty leikkisästi Pikku Pojaksi ja Paksukaiseksi. Entä ne kaikki muut? Miten vekkuleilla pommeilla vietnamilaisia, irakilaisia, laoslaisia, afganistanilaisia JNE ollaankaan listitty?

Iris

2011-04-23T23:23:00.002+02:00

Värillisenä tai värittömänä, iris kiehtoo kummallakin tavalla.

Novecento

2011-04-21T23:46:00.002+02:00

Olen ollut viime päivinä turhautunut, ärtynyt ja huolestunut. Kaipasin musiikkia, kaunista musiikkia. Ironista sinänsä, että ainoa, joka tuli mieleeni, on Ennio Morriconen kuvankaunis musiikki Bernardo Bertoluccin yhtäkkiä taas niin ajankohtaisessa elokuvassa Novecento, 1900. Viisituntinen elokuva on häikäisevä, raaka, kaunis ja lohduton, se kertoo italialaisesta fasismista ja kahden kerroksen väestä. Ihmisestä hyvässä ja pahassa.

Koitin etsiä elokuvasta sopivaa kohtausta tänne laitettavaksi, mutta en löytänyt. Toivottavasti löydät pätkien sijaan koko elokuvan.

Neljä kysymystä minulle

2011-04-19T19:16:00.002+02:00

Ties miten kauan sitten haastoi Simpukka minut vastaamaan neljään yksinkertaiseen kysymykseen: kuka, mitä, missä, milloin. Olen pyöritellyt näitä mielessäni siitä lähtien. Miten vaikeita voivatkaan yksinkertaiset kysymykset olla! (Etenkin, kun tarkoitus ei ole niihin oikeastaan sen kummemmin vastata.)

No, jätän sittenkin miettimättä ja vastaan vaan.

Kukako?

Olen vanhempieni tytär, sisareni sisko, puolisoni vaimo. Tässä aikajärjestyksessä.

Mitäkö?

Lyhyitä mietteitä, kaukaisia muistoja, hetkellisiä mieleenjuolahduksia. Kuvin ja sanoin. Arkea Etelä-Ranskassa, järjettömyyksiä eri puolilta maailmaa. Joukossa hyväntuulisia pieniä pätkiä YouTuben ihmeellisistä arkistoista. Sikin sokin ja hujan hajan.

Missäkö?

Pöydän ääressä kadun ääniä (tai äänettömyyttä) kuunnellessa.

Milloinko?

Yleensä iltamyöhäisellä, joskus aamulla aikaisin, mutta hyvin harvoin heti lounaan jälkeen, sillä silloin ajatus ei lennä eivätkä sanat solju.

Haasteen saa napata tästä ken haluaa, mieluusti tulen lukemaan, jos niin teet!

Tänään on hyvä päivä.

2011-04-18T09:59:00.003+02:00

~~Tänään on hyvä päivä.~~ En ole maassa, jota kotimaakseni olen kutsunut. Ehdin ensin. En ole seuraamassa sitä, mihin suuntaan maa, jota kotinani pidin, on menossa. Tiesinhän, tunsinhan sen ihollani, enhän voi väittää että olisin yllättynyt vaalituloksesta, en, vaikka pettynyt ja ahdistunut olenkin. En ole enää suomalainen, sen määritelmän minulta veivät populistipoliitikot, jotka määrittävät itsensä todellisiksi suomalaisiksi – koska minulla ei ole näiden "todellisten" maanmiesteni kanssa mitään tekemistä, en voi tuota määritelmää enää käyttää itsestäni. Olen tavallaan vapaa. En ole määritelty enää.

Olen silti huolissani. Perheestäni, läheisistäni. Maastani.

Minua kuvottaa.

Radioaktiivinen maailmamme

2011-04-07T10:26:00.007+02:00

Nyt kun viranomaiset muistuttavat, että on aivan normaalia että radioaktiivisuutta on vähän siellä sun täällä, on hyvä muistaa, että vuoden 1945 jälkeen on tehty yli 2050 ydinkoetta eri puolilla maailmaa.

Yllä oleva animoitu kartta kannattaa katsoa loppuun asti, vaikka sen jälkeen voikin velloa vatsassa. Krediitit videosta menevät japanilaiselle taiteilijalle, Isao Hashimotolle. Videon aikajana ulottuu vuodesta 1945 vuoteen 1998; sen jälkeen ydinkokeita (so. räjäyttänyt ydinpommeja kokeiden nimissä) on tehnyt ainakin Pohjois-Korea vuosina 1996 ja 2009.

(Viime päivinä on väitetty, että Kalifornian hanavedestä on löydetty radioaktiivisuutta, ja että se olisi peräisin Japanin Fukushimasta. Hmm... Missäs se Nevadan ydinkoealue sijaitsikaan? Entä missä Ranska ja Britannia ovat tehneet omat kokeensa? Tyynenmeren lisäksi... entisissä kolonioissaan, Algeriassa ja Australiassa. Ydinpommi tappaa paitsi hetkessä, myös pitkällä aikavälillä erilaisten säteilysairauksien muodossa – jos jo pelkästään ensimmäisessä [Hiroshima] ja toisessa [Nagasaki] ydinpommi-iskussa kuoli kolmen kuukauden aikana noin 285 000 ihmistä, mikä on näiden kaikkien ydinpommi"kokeiden" aiheuttama kuolleitten määrä?)

Tipparellu ja rättisitikka (ja muutama muu)

2011-04-06T23:06:00.004+02:00

Ei, ei täällä sada, päinvastoin, on ollut mitä keväisintä. Mutta tulin vaan niin hyvälle tuulelle törmätessäni vanhaan kunnon Monsieur Hulot'hon!

Moi, j'adore!

[Näitähän täällä siis riittää, relluja, sitikoita ja pösöjä - ja jos tarkkoja ollaan, vieläpä tipparelluja (Renault 4) ja rättisitikoita (Citroën 2CV) !]

Kevätmyrsky

2011-04-04T18:59:00.000+02:00

Tuulee. Sillä lailla puuskittain, varsinaisina puhureina. Raivokas tuulenpuuska repäisee nyt niin komeana loistavasta japanilaisesta kirsikkapuusta kourallisen vaaleanpunaisia lehtiä, tanssittaa niitä hetken aikaa ilmassa ja paiskaa ne sitten maahan. Tumma asvaltti saa vaaleanpunaisen päällyksen, enkä minä koskaan muista ottaa kameraa mukaan tallentaakseni tuon upean puun tämän hetkisen loiston. Ensi kerralla on myöhäistä, niin luulen.

Kevään merkki

2011-04-03T00:10:00.002+02:00

Kirjattakoon näin muistiin: leijonankidat kukkivat vastapäisen talon seinällä! Kuvan lisään, jos ja kun muistan.

Maaliskuun lopussa

2011-03-29T00:07:00.000+02:00

Takaisin arkeen, takaisin tämän maan kamaralle. Aurinko on kurkistellut pilvien lomasta, kuivatellut edellispäivänä syntyneitä lätäkköjä ja pikkupuroja. Juudaksenpuissa on pienet vaaleanpunaiset kukkanuput, niiden avautumista odotellaan vielä.

- ei taaskaan otsikkoa -

2011-03-17T23:25:00.006+01:00

Olen raivoissani, ärtynyt, sanaton, lohduton, tunnoton. Miksi ihminen ei koskaan opi? Ei omista tekemisistään, eikä muiden. Ei uutisia pitäisi lukea, sen jälkeen vatsassa vaan velloo ja tekee mieli painua pehkuihin eikä koskaan enää nousta ylös.

Ne, jotka ydinvoimasta päättävät ja nytkin niin innokkaasti nyökyttelevät ja maireasti hymyilevät poliitikot, jotka toteavat että "ydinvoima on turvallista", "ei meillä Suomessa ole maanjäristyksiä eikä tsunameja" ja että "meillä Suomessa ei tällaista onnettomuutta tule", eivät ikinä, eivät koskaan, eivät missään maailman tilanteessa mene tai menisi paikan päälle silloin kun posahtaa. Ei. He pysyttelisivät kauempana kuin kukaan muu. Antaisivat vain lausuntoja ja "kehottelisivat" tätä ja "suosittelisivat" tuota.

Ei, en jaksa edes kirjoittaa. Kun herään, olisiko maailma parempi paikka? Olisivatko nuo maireat naamiot kadonneet? Olisivatko ne olleet sittenkin vain pahaa unta?

- ei otsikkoa -

2011-03-17T22:45:00.005+01:00

Viestejä

2011-03-16T22:54:00.011+01:00

Vähitellen uutistsunamin seuraaminen alkaa herpaantua. Silmäilen otsikot, luen sen verran että pysyn kärryillä, katson puolella silmällä uutisia. Kuuntelen aamiaispöydässä tiivistelmiä Japanin mediassa esitetyistä faktoista ja (osin liioitelluista) uutisista. Japanin medialla ei ole omassa maassaan kovin hyvä maine. Ei tälläkään hetkellä. (Eikä hyvää voi muistakaan kauheasti sanoa...)

Saamme huolestuneita ja osaaottavia viestejä suomalaisilta ja ranskalaisilta ystäviltämme ja tuttaviltamme. Ne ovat itse asiassa aika hellyyttäviä. Saimme kukkiakin, tädiltäni, joka oli tainnut säikähtää uutisointia, ja kanakaupan rouva kyseli ovatko sukulaisemme kaikki kunnossa.

Japanista ei ole kuulunut viime päivinä mitään, mikä taitaa olla hyvä merkki. Elämä jatkuu. Suurin osa maasta on täysin kunnossa. Koillis-Japanin tilanne on sydäntä särkevä, mutta täältä käsin ei ole juurikaan mitään tehtävissä. Voi vain toivoa parasta. Ja pitää huolta omista rakkaistaan.

(...ja käydä tarkistamassa kaupungin läpi virtaavan kanaalin tilanteen, sillä olemme (olimme) vigilance orange -alueella: neljä vaiko viisi päivää on satanut, tulvavaroituksia on annettu ja uutiset, minkä Japanilta kerkeävät, käyvät näyttämässä Etelä-Ranskan tulvakyliä ja veden alle jääneitä teitä. Mutta ei huolta täällä meillä, veden pinta on kanaalissa korkealla ja vuorilta tullut vesi on ruskeaa, mutta kyllä se siitä tasaantuu. Huomiselle on luvattu poutaa ja viikonlopuksi aurinkoa.)

Arvojärjestyksestä

2011-03-14T21:59:00.008+01:00

Marssijärjestys on tämä: amerikkalaiset saapuivat Sendaihin sota-aluksella, saksalaiset ja sveitsiläiset koirien kanssa, britit tulivat tutkijoina. Suomalaiset eivät lähetäkään ketään, kun jaloissa kumminkin olisivat, ja ne, jotka siellä jo olivat, hyvinvointikeskusta eli vanhusten hoitokotia pitämässä, taistelivat tiensä ensimmäisten joukossa täpötäyteen junaan, ovat matkalla kohti Tokiota, Naritan lentokenttää, koti-Suomea.

Jostain syystä en ole hämmästynyt.

Tuhon laajuudesta

2011-03-14T16:54:00.002+01:00

Satelliittikuvia Sendain alueelta ennen ja jälkeen tsunamin New York Timesin sivuilla.

Elämän yllätyksellisyydestä

2011-03-14T08:42:00.014+01:00

Elämä on täynnä yllätyksiä: ystävämme perhe on elossa, kunnossa! Samaan aikaan kun aallot veivät heidän kotinsa, olivat he sattumalta kyläilemässä muualla.

Elämästä ja toivosta

2011-03-12T14:04:00.008+01:00

Vähitellen kaukaiset uutiset tulevat lähemmäs, iholle asti. Ystävä kertoo olleensa kampaajalla, kun Tokiossa tärisi, toinen lähettää viestiä, että koko perhe on kunnossa. Kolmas on ollut kotosalla ja kertoo, kuinka talo heilui kuin olisi pahvilaatikossa ollut. Samalla saamme hyviä uutisia: uusi elämä on saanut alkunsa ja voi hyvin äitinsä kohdussa. Neljäs on joutunut odottamaan koko yön toimistolla ja päässyt kotiin vasta aamulla. Viides on paennut lapset kainalossaan turvapaikkaan läheisen koulun jumppasaliin, ja nyt hän vitsaillen voivottelee lasten kantamisesta kipeytyneitä käsilihaksiaan. Kuudes kertoo, että kaupoissa ei ole enää ruokaa, että marketit ovat tyhjät. Seitsemäs, rakas kaiken nähnyt teräsrouvamme, valittelee, ettei televisiosta tule muuta kuin katastrofia, että draamasarjat jäävät näkemättä.

Järkytys sekä pelko seuraavasta järistyksestä on kuultavissa kaikkien puheista, vaikka välillä vähän laskettaisiin leikkiäkin.

Toohokussa, pahimmin tuhoutuneella alueella, on kylmä. Hienoinen lumipeite on peittänyt maan. Lämpötila laskee yöllä kahteen asteeseen. Ruokaa ja vettä ei ole.

Eikä ystäviemme sukulaisten taloa todennäköisesti enää ole, kylä on todennäköisesti veden alla. Yritämme napata uutisista kylää koskevia tietoja, mutta varmuutta ei ole. Yhteyttä sukulaisiin ei ole saatu, ja voimme vain toivoa. Onhan moni pelastunut. Onhan ihmepelastumisiakin ollut. Ei toivoa voi vielä heittää, kaikki on mahdollista.

Tänään

2011-03-11T18:39:00.004+01:00

Ajatukseni ovat tänään muualla. Ne kulkevat läpi maiden ja laaksojen, yli vuorten ja merien, seitsemäntuhannen kilometrin päähän, ylikin. On vain toive, pieni toive, kuin kynttilän lepattava liekki. Ei muuta.

Puutarhahaaveilua

2011-03-10T09:18:00.008+01:00

Se kasvaa täällä sittenkin! Prunus mume eli ume, puu, jota länsimaalaiset kutsuvat japaninluumuksi tai japaninaprikoosiksi, vaikka se ei ole kumpaakaan, vaan ihan vaan 梅 eli ume. Sen toivat Eurooppaan hollantilaiset, silloin kun kukaan muu ei saanut tehdä kauppaa Japanin kanssa, silloin kun Japani oli sulkenut porttinsa ulkomaalaisilta ja antanut hollantilaisille yksinoikeuden asettautua Nagasakin edustalle rakennetulle viuhkan muotoiselle saarelle kauppaa tekemään, silloin lähti hollantilaisten laivojen mukana puun taimi, ja se oli ume, prunus mume.

(Näin olin ainakin ymmärtävinäni television puutarhaohjelmaa puolella silmällä katsoessani ja hihkuessani samalla umelöytöäni.)

Hollantilaiset tekivät vain yhden virheen. He toivat Eurooppaan puun taimen, mutta eivät kysyneet, miten sen hedelmiä käytetään. Ume nimittäin yleensä tiputtaa hedelmänsä ennen kuin ne ehtivät kypsyä. Vihreät, raa'at, hapokkaat hedelmät ovat sellaisenaan syömäkelvottomia. Mutta kun ne suolataan perinteisillä menetelmillä, saadaan aikaan pitkiäkin aikoja säilyvä umeboshi, joka on erinomainen lisuke sellaisenaan ja loistava mauste ruoanlaitossa. Siihen tulee himo, kun sen makuun pääsee (ainakin minulle kävi näin). Noista vihreistä umen raakileista voidaan tehdä myös likööriä. Ihanaa, ihananaa umeshuuta.

Niin että päätös on nyt sitten tehty. Unelmieni tulevaisuuden puutarhassa kasvaa ume. Sittenkin!

(p.s. Haluatteko nähdä, miltä umepuu näyttää? Wikipédia kertoo siitä enemmän, ja on siellä kuviakin. Ja nykyään näyttää tieto umen käytöstä kiirineen Wikipediaankin asti.)

(p.p.s Tiedättekö, miksi pidän suomen kielestä niin kovasti? Siksi että se on niin hullunkurista. Katsokaa nyt tuota otsikkoakin!)

Jäävuoria pullossa

2011-03-04T22:19:00.005+01:00

...ja minä kun aina luulin, että ne puhuvat ilmaston lämpenemisestä ja sen suuntaisista asioista (olivat ne totta tahi eivät) silloin kun näytetään kuvia veteen hupenevista jäävuorista. Ehei! Ei siitä ole kyse ollenkaan. Jäävuorethan ovat tuhansia sitten eli ennen ilmansaasteita kiteytynyttä vettä, sitä voi siis juoda! Pullottaa! Myydä! We're gonna be rich! Ei, en vitsaile, tämä onkin totta.

...ja lopusta uuteen alkuun

2011-02-22T12:28:00.008+01:00

En malta enää! Olen nauranut tänään niin makeasti, että päätin ihan vain sen takia avata tämän sillisalaattiblogini uudestaan. Jatkan siis entiseen malliin, kirjoittelen mitä mieleen juolahtaa ja lisäilen joukkoon pieniä löytöjäni internetin ihmeellisestä maailmasta. Silloin tällöin ja epäsäännöllisen säännöllisesti.

Tämän päiväinen löytö on siis Hölmölän Sanomat - olkaa hyvä!

(p.s. jos linkki ei toimi, niin copypeistatkaa tämä: http://pastehtml.com/view/1dbe1b4.html)

Lopuksi

2011-01-05T10:31:00.003+01:00

On kulunut melkein kokonainen vuosi siitä, kun aloitin tämän blogin. Olin tuolloin muuttanut uuteen asuntoon, ja hetken aikaa tuntui siltä että olisin vihdoin laittamassa omaa kotia. Että alkaisin sisustaa, että tekisin kotipesää, että hankkisin kaikkia pieniä esineitä ja sohvatyynyjä ja sen sellaisia.

Mutta eihän siinä niin käynyt. Kun isoimmat ja tärkeimmät kalusteet (ruoka- ja työpöydät, tuolit, kirjahyllyt, jääkaappi, sohva...) oli hankittu, tajusin että tämä riittää minulle. Katselin taivaan lintuja ja mietin, miten vapaita ne ovat. Eivät ne tarvitse mitään muuta kuin höyhenpeitteensä ja siipensä, siinä kaikki, kun taas me ihmiset tarvitsemme niin valtavasti kaikkea tullaksemme toimeen. (Vai tarvitsemmeko?)

Joten blogi, jossa ajattelin ensin kertovani kodistani (eihän sekään olisi minua...) muuttui joksikin ihan muuksi. Blogista tuli paikka, johon kirjoittelin toisinaan arkisia huomioita ja toisinaan kuvat saivat kertoa sanojen sijasta. Välillä latasin musiikkia tai videopätkiä. Kaikki hujan hajan, kuten otsikkokin totesi.

Mutta nyt blogi on tullut päätökseensä. Jatkan keittiökirjeitteni parissa ja ihmettelen yhä luontoa juolavehnien seassa, mutta tämä sekaisten ajatusten laatikko sulkeutuu tämän tekstin jälkeen.

Kiitos kaikille ja tavataan muualla!

Vuosi alkaa hyräillen

2011-01-01T10:02:00.006+01:00

Tänä aamuna huomasin hyräileväni Marie Laforet'n Moissonia. En minä siitä muuta muista, sanoista siis, kuin sen de mon coeur, de mon coeur. Mutta enpä muista muistakaan sanoja, sävel on tärkein (ja se ääni! ja nuo kasvot!).

Moissonin jälkeen on melkeinpä pakko alkaa hyräillä seuraavaa: anton, ivan, boris et moi, rebecca, paula, johanna et moi... antonivanborisetmoi...

Voiko vuosi paremmin alkaa?

Sitten on suljettava silmänsä ja lennettävä jonnekin kauas, unelmiin...

Lopuksi täytyy vielä kerran kuunnella se tärkein, viens viens, vaikka se onkin ihan kamalan surullinen:

Nämä ovat kaikki lauluja lapsuudestani. Ne ovat täynnä muistoja. Ihania, ihania kesäpäiviä, pakkaspäiviä, aurinkoa, sadetta, kaikkea.

Kaunista uutta vuotta 2011 kaikille!

Välähdys menneisyydestä

2010-12-30T22:18:00.003+01:00

Ei aavistustakaan, mistä tämä tuli mieleeni. Mutta rakastin tätä pikkutyttönä ja twistasin ja hypin ja pompin olohuoneen lattialla tätä kuunnellessani. Se on melkein yhtä hyvä kuin ihana Marie.

Mutta Mariesta joskus toiste, vaikka huomenna.

St Tropez ei olisi kaukana vieraillakaan, mutta olisiko siellä yhtä hienoa kuin laulussa? (jonka sanoja en tietenekään ymmärrä lainkaan, mutta onko sillä niin väliäkään...)

Joyeux Noël!

2010-12-23T15:23:00.003+01:00

...ja sama suomeksi :)

...ja vielä siltä varalta, että jos myös teillä sataa kaatamalla viidettä päivää ja että jos sielläkin missä te olette, on keskellä päivää pimeä kuin yöllä (melkein), ja jos sellainen sää meinaa saada teidänkin mielenne harmaaksi (kuten minun), niin sellaiseen olotilaan on lääkeresepti ja sen nimi on...

Charlie Chaplin. Hui hai kaikki harmaat ajatukset! Olkaa hyvä:

Klik klik. Klik klik.

2010-12-13T22:50:00.003+01:00

Ulkona tuulee. Kuulen, kuinka kuivat lehdet raapivat kadun asvalttipintaa edetessään tuulenpuuskien mukana. Ne ovat varmaankin plataanipuun lehtiä, kuivaessaan niistä tulee käppyräisiä, mutta säilyttävät vahvuutensa. Ne ne siellä raapivat katua. Silmäluomeni lupsahtelevat kiinni. Kello tikittää. Sormeni naputtelevat yhdentekevää tekstiä. Klik klik. Klik klik. Vielä yksi klikkaus, ja sitten...

Hyvää yötä itse kullekin säädylle.

Surumielinen sunnuntai

2010-12-12T11:01:00.003+01:00

Jäin kuuntelemaan Annekatan blogissa olleita kolmea versiota vanhasta unkarilaisesta laulusta, joka maailmalla tunnetaan paremmin nimellä Gloomy Sunday. Sen esittää myös irlantilainen Sinead O'Connor, josta olen aina pitänyt. Kaunis ääni, surumielinen sävel. Sopii sunnuntaihin, vaikka ulkona aurinko taas paistaakin.

(Ei, en minä ole surumielinen, vain kiinni koneessani juuri nyt.)

Maailma on ruma, mutta onneksi on elokuvat

2010-12-12T09:46:00.004+01:00

Ehkä paras koskaan tehty traileri. Ja ehkä paras koskaan tehty elokuva, tai ainakin yksi parhaista!

Hyvää sunnuntaita kaikille :)

Kaksi kynttilää

2010-12-07T17:42:00.007+01:00

Eilen juhlittiin Suomen itsenäisyyspäivää. Sytytettiin kuuden aikaan illalla kaksi kynttilää jokaiselle ikkunalle, siellä kotimaassa siis, ja asetuttiin television eteen katsomaan Linnan juhlia. Arvioitiin naiskauneutta, ihasteltiin ja kauhisteltiin mekkoja ja avoimia kaula-aukkoja, odotettiin tyylirikkoja. Ja toivottiin kai että oltaisiin itse oltu siellä, punaisella matolla, odottamassa omaa vuoroa kätellä presidenttiä.

Ainoa kerta koko vuoden aikana kun voi pukeutua iltapukuun.

Minä jätin juhlat katsomatta, kurkkasin vain netistä pukuloistoa.

Ja jäin miettimään niitä kahta kynttilää.

Kuolleilleko ne sytytetään?

Kaatuneidenko muistoksi?

Äidinäitini vuoteen vierellä oli kuva nuoresta miehestä. Sotilaspuvussa. Kaunis mies, joka katsoi utuisin silmin jonnekin kaukaisuuteen. Mies oli äidinäitini pikkuveli, joka oli kaatunut sodassa. Kuollut. Ammuttu, astunut miinaan, räjähtänyt kappaleiksi pommituksissa. En tiedä. Veljestä ei puhuttu koskaan sanaakaan, hän vain oli aina läsnä, kuvassa, äidinäitini vuoteen vieressä.

Sytyttäisinkö toisen kynttilöistä hänen muistolleen?

Toisen kynttilän sytyttäisin kai isänäidilleni. Hänen särkyneelle sydämelleen. Mutta ei siitä sen enempää.

Kun olin pikkutyttö, oli hyvin tavallista nähdä vanhoja miehiä, joilta puuttui toinen jalka tai toinen käsi, tai jotka olivat sokeita, tai joilla oli toisen silmän tilalla lasinen kuula. Naapurissani asui mies, jota piti vähän varoa, sillä hän oli haavoittunut sodassa, hänellä oli yhä sirpaleita päässään, ja hän oli hiukan arvaamaton.

Kerran kysyin mieheltäni, oliko hänenkin lapsuudessaan naapurustossa tällaisia miehiä. Hän on minua hiukan vanhempi, hän muistaisi paremmin.

– Ei, hehän kuolivat kaikki! mieheni vastasi. Ei kukaan palannut sodasta siellä päin. Tai ei ainakaan kovin moni.

Sisäänkäynti

2010-12-03T22:33:00.003+01:00

Äitis oli

2010-11-25T22:18:00.003+01:00

Kun japanilaislapset (tai poliitikot tai... hmm... muut yhden asian ihmiset) ryhtyvät eipäs-juupas-kilpasille, joissa ei tuumaakaan anneta periksi, voi keskustelu päättyä vasta kun vastapuoli vetää esiin viimeisen kortin:

お前の母さん出べそ！

"Omae no kaasan debeso!"

Käännös? Äidilläs on pallonapa!

Meillä päin sama olisi kaiketi: Äitis oli (ku sua teki)!

Niin että mitäs siihen enää lisäämään?

(Arkijapanin oppitunti numero en-tiedä-kuinka-mones. Mistä lie tulikin puheeksi?)

Sanojen tärkeysjärjestyksestä

2010-11-16T15:54:00.006+01:00

Kun vuosia sitten avasin japanin kielen oppikirjan ensimmäistä kertaa, oli yksi heti alkuun oppimistani sanoista bengoshi, lakimies. Kun sitten taas muutamaa vuotta myöhemmin aloin opetella arkijapania puolisoni kanssa, oli yksi heti kättelyssä oppimani sana hirune, päiväunet.

Sanaa bengoshi en ole käyttänyt vielä kertaakaan (ja koputan puuta, etten joudukaan käyttämään), kun taas hirune on lähes päivittäisessä käytössä.

Puolisoni ei sen sijaan ole koskaan oppinut päiväunista meillä päin käytettyä sanaa tupsluurit, joka voidaan kääntää myös muotoon tupsluikkarit. Idästä tulleen isoäitini tykönä oli tupsluikkarit jokapäiväinen käsite, joskin niitä kutsuttiin myös nimellä ruokaperräiset, jolloin kyseessä oli korkeintaan puolen tunnin lepo lounaan jälkeen. Silloin oli lasten leikittävä hiljaa tai teeskenneltävä nukkuvaa.

Mitä nukkumiseen tulee, opin mieheni opissa pian myös toisen japaninkielisen sanan: neguse. Se tarkoittaa unen aikana pörröytyneitä tai pään toiselta puolelta liiskaan menneitä hiuksia, joista heti näkee että kyseinen henkilö on juuri herännyt. Myös tämä sana on meillä jokapäiväisessä käytössä.

Mamie Zinzin

2010-11-14T08:49:00.004+01:00

Minun piti laittaa Marie Laforêtista juttua, mutta enpä teekään sitä vielä. Sen sijaan tarjoilen teille poliittista satiiria. Les Guignols de l'info - olkaa niin hyvät:

Kamalasti kysymyksiä

2010-11-08T21:38:00.006+01:00

Siellä sun täällä on muisteltu lapsuutta. Ja onneksi Airelle haastoi minutkin, sillä mikä on mukavampaa syksyisenä maanantai-iltana, kuin sukeltaa hetkeksi lapsuusmuistoihin! Kas tässä minun vastaukseni kahdeksaan kysyttyyn kysymykseen.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen ”Mikä sinusta tulee isona? ”

Lääkäri. Kunnes eräänä päivänä näin televisiosta, mitä leikkaussalissa tapahtuu. Verta! Suolia! Ja mitä vielä!

Äiti yritti selittää, etteivät kaikki lääkärit leikkele ihmisten vatsoja, mutta päätös oli jo tehty: minusta ei ikinä tulisi lääkäriä.

2. Mistä sarjakuvista pidit eniten?

Aterixista. Tai Tintistä. Tai Asterixista. Mutta toisaalta Kapteeni Haddock oli niin hauska... En vieläkään osaa päättää kummasta pidin enemmän, Asterixista vaiko Tintistä.

3. Lempileikkejäsi

Laivakoti. Kerrossängyn yläsänkyyn kaikkien nukkien ja pehmolelujen (ja siskon) kanssa, ja sitten... oltiin ulapalla, ei maata näkyvissä missään, aurinko vain porotti, mutta laivakodissa oli kaikki hyvin...

(Näin siis sadepäivinä, muuten oltiin ulkona.)

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

Ai lapsena? Kaikki! Pihalla, mansikkakakkua, aurinkoa, kavereita. Ja myöhemmin mummit ja muut. Tarvitseeko synttäreihin sen enempää?

5. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

En kerro tai se ei toteudu!

6. Ensimmäinen lempiurheilulajisi

Tennis. Onko mitään niin upeaa, kuin se ääni, joka tulee kun osuu palloon juuri oikealla tavalla, tai mitään niin palkitsevaa, kun pallo ylittää verkon juuri oikealla korkeudella, täydellisessä ja kauniissa kaaressa, tai mitään niin hauskaa kuin juosta täysillä kentän toisesta laidasta toiseen pallon perässä? (Ei nelinpeliä minulle, kiitos.)

7. Ensimmäinen musiikki-idolisi

Marie Laforet. Rakastin Marieta, hänen ääntään ja hänen kasvojaan. Hän oli melkein yhtä kaunis kuin äiti! (Mutta lauloi paremmin kuin äiti.)

8. Paras joulu- tai muu lahjasi

Vivaldin Neljä vuodenaikaa. Olin kahdeksan, kun sain sen. Sain samana jouluna Aatsipoppaan, jota kuulemma kuuntelin koko aattoillan. Joulupäivän aamuna Aatsipoppaa vaihtui Neljään vuodenaikaan, ja siitä lähtien se on lumonnut minut yhä uudestaan ja uudestaan. Kauneinta musiikkia maan päällä (ja ehkä myös taivaissa).

En haasta ketään... paitsi haastanpa! Sinin. Suomeksi tahi englanniksi, miten vain. Millainen oli sinun lapsuutesi?

Postikortteja

2010-09-27T23:34:00.003+02:00

Mainitsin tässä aikaisemmin, että olen hulluna kirjanmerkkeihin. En ottanut kuvaa niistä, mutta sen sijaan esittelen teille toisen rakkauteni kohteen: postikortit. Niitä on kerääntynyt vino pino, osa on käytetty, osa ei, osaa ei koskaan käytetäkään. Mitäkö niille sitten tekisi? En tiedä, eikä sen niin väliksikään. Toisinaan otan kokoelmani esiin ja ihastelen korttejani. Vähän samaan tapaan kuin pikkutyttönä, kun levitin äidin nappikokoelmat sängyn päälle ja vietin iltapäivän katselemalla niitä.

Olen pitkään ihastellut erään lastenkirjakaupan ikkunaa, ja nyt hankin sieltä ensimmäiset... postikorttini. (Lasten)kirjoja kun en itselleni taida sentään hankkia ;)

Syksyn merkkejä

2010-09-21T11:58:00.004+02:00

Muistiinpanoja:

...villiviini alkaa vähitellen punertaa...

...viimeinenkin laulukaskas on hiljentynyt...

...ja kesäjuhlista viimeiset on vietetty...

...turistibussit ovat kadonneet katukuvasta...

...jalkaan on taas vedettävä sukat...

...ja areenan kivisillä penkeillä istuessaan on niin kylmä että hytisee tahtomattaankin...

...aamiaisella syödään taas leipää...

...ja juustokauppiaan kassiin sujauttama resepti juustokuorrutteisesta lihapadasta alkaa houkuttaa...

(...mutta auringon porottaessa keskellä päivää on yhä kuuma!)

Ikivanhus ryösti pankin

2010-09-18T16:39:00.004+02:00

Lähde: HS Keskustelu / 17.9.2010 klo 16.39

Suudelma

2010-09-17T13:53:00.000+02:00

Paperisotaa amfiteatterilla

2010-09-16T09:20:00.005+02:00

Kun historiat on kuunneltu ja roomalaisella ajopelillä ajeltu, ja odotetaan enää äitiä ja isää jotka ovat jääneet taas kerran suustaan kiinni, on mitä oivallisin aika alkaa... paperitollosota!